Valtioneuvoston kanslian turvallisuusjohtaja: Pääministeri on noudattanut ohjetta, hän on tavoitettavissa koko ajan

Ministerin käsikirjan mukaan ministerin on pidettävä virkamatkapuhelinta aina mukana ja käyttövalmiina. Pääministerillä vaatimus ei kuitenkaan ole yhtä tiukka, sillä hänet saadaan tarpeen tullen kiinni turvahenkilöstön kautta.

Pääministerin olinpaikka on aina tiedossa. Kuvituskuvassa Marin vierailulla Oulussa marraskuussa. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva

Viikonloppuna sattui erikoinen tilanne, jossa pääministeri Sanna Marinia (sd.) ei tavoitettu puhelimitse eristäytymisohjeistuksella.

Marin altistui koronavirukselle tavattuaan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) kanssa perjantaina. Tieto Haaviston koronatartunnasta tuli lauantaina pääministerille valtiosihteerin kertomana kello 19.20. Tiedosta huolimatta Marin lähti lauantai-iltana juhlimaan Helsingin yöhön.

Marin ei Twitterissä kertomansa mukaan saanut ohjeistusta kontaktien välttämiseen ensitiedon yhteydessä. Valtioneuvoston turvallisuusjohtajan antama ohje välitettiin tekstiviestitse kaksi kertaa illan aikana, mutta tieto ei tavoittanut pääministeriä.

Valtioneuvoston kanslian turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen kertoo Ylen haastattelussa, että kanslia seuraa tiiviisti Suomen virustilannetta ja päivittää ohjeistuksiaan sen muuttuessa. Nyt voimassa on yleisohje, joka ohjaa valtioneuvostossa työskenteleviä käyttäytymään virusturvallisesti.

Ministereille ei tällä hetkellä ole erillistä ohjeistusta, vaan tilanne arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Jos ministeri altistuu, ohjeistaa Kurvinen ottamaan yhteyttä turvallisuusjohtoon, joka laatii tilanteeseen sopivan ratkaisun.

Lauantaina ilmenneessä altistumistilanteessa edettiin tyypillisin turvajärjestelyin. Ensimmäisellä soittokierroksella asiasta tiedotettiin pääministerille valtiosihteerin kautta.

Sen jälkeen kerättiin lisää tietoa ja lähetettiin ministereille ensitieto ja lisäohjeistusta. Nämä viestit eivät kuitenkaan ilmeisesti tavoittaneet pääministeriä enää illalla.

Pääministeri on poikkeus puhelinlinjaukseen

Pääministeri kertoi Helsingin Sanomille (siirryt toiseen palveluun) ja Iltalehdelle (siirryt toiseen palveluun), ettei hänellä ollut mukanaan valtioneuvoston puhelinta, johon valtioneuvoston viestit tulevat.

Marinilla oli mukanaan illanvietossa vain eduskunnan puhelin, jolla hän sai ensimmäisen tiedon Haaviston koronatartunnasta.

Valtioneuvoston ministereitä koskevan ohjeistuksen mukaan ministerien pitää olla koko ajan tavoitettavissa. Valtioneuvoston laatiman Ministerin käsikirjan (siirryt toiseen palveluun) mukaan ministerin on pidettävä virkamatkapuhelinta aina mukana ja käyttövalmiina.

Pääministeri on kuitenkin tavallaan erityistilanteessa, sillä hänen tavoitettavuutensa ei rajoitu yhteen puhelimeen.

– Kyllä pääministeri on ohjeistusta noudattanut. Pääministeri on tavoitettavissa koko ajan. Ei ole sellaista tilannetta, jossa pääministeriä ei tavoitettaisi, Kurvinen sanoo.

Kurvisen mukaan turvajärjestelyt ovat jatkuvasti läsnä, ja se on varma reitti pääministerin tavoittamiseen työ- ja vapaa-ajalla. Esimerkiksi sen takia pääministerin ei tarvitse välttämättä kantaa valtioneuvoston puhelinta mukanaan kaikkialla.

Turvallisuusjohtaja ei siis pidä ongelmallisena sitä, ettei pääministeriä tavoitettu valtioneuvosten kanslian virallisia viestimiä pitkin lauantaina.

Valtioneuvostolla tiukka linja altistumistilanteissa

Kurvinen myös korostaa, että valtioneuvoston omat koronalinjaukset, joista ministerejä muistutettiin lauantaina, ovat huomattavasti tiukempia kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeet.

– Tällä hetkellä THL:n ohjeistus mahdollistaa sen, että kahden rokotteen saanut henkilö voi altistuttuaan jatkaa normaalia elämää, omaa kuntoaan seuraten. Valtioneuvoston päätöksenteon turvaaminen kuitenkin edellyttää sitä, ettei talon sisällä tule jatkotartuntoja, Kurvinen kertoo.

Tulevaisuudessa valtioneuvoston kanslian viesteihin tulee kuittausmahdollisuus, jolloin turvahenkilöstö tietää, kenet viesti on tavoittanut, siltä varalta ettei toinen puhelin ole aina mukana.

Kurvinen haluaa yhä korostaa, että pääministerin olinpaikka oli koko ajan turvallisuushenkilöstön tiedossa ja ministeri olisi ollut tavoitettavissa tarpeen tullen.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 7.12. kello 23:een saakka.

Lue myös: