Muodin emeritaprofessori: rouva Haukio vei hillityn pukeutumisen uudelle tasolle, asussa oli mietitty mukavuutta ja käytännöllisyyttä

Pirjo Hirvosen mukaan presidenttipari viesti asuvalinnallaan, että Linnan juhlista tuli aiottua pienempi. Heillä ei ollut esimerkiksi lainkaan kunniamerkkejä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2021. Kuva: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia

Linnan juhlat jäivät toista kertaa ilman perinteistä iltapukuloistoa, kun perinteinen presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestettiin ilman kutsuvieraita.

Poikkeuksellinen vuosi ilmeni myös illan isäntäparin pukeutumisessa kuten viime vuonna.

Presidentti Sauli Niinistö juhlisti Suomen itsenäisyyttä juhlapuvun eli frakin sijaan tummassa puvussa ja harmaassa kravatissa. Presidentin puolison, rouva Jenni Haukion yllä puolestaan nähtiin kaksiosainen asu, jossa alaosa on musta ja yläosa hopeanhohtoinen.

Haukio ei edellisvuoden tapaan kertonut, kuka pukukokonaisuuden on suunnitellut.

Aalto-yliopiston muodin emeritaprofessori Pirjo Hirvosen mukaan presidenttipari halusi asuvalinnallaan viestiä, että juhlatilaisuudesta tuli aiottua pienempi. Siitä kertoi myös se, ettei parilla ollut tällä kertaa lainkaan kunniamerkkejä.

Hirvosen mukaan etenkin Haukion kaksiosainen asu viesti siitä, että tilaisuus järjestettiin pienemmässä mittakaavassa.

– Sillä hän viesti, että juhlavuutta oli laskettu alemmalle tasolle. Asuvalinta oli tehty selkeästi myös sitä ajatellen, että suunnitellussa tilaisuudessa oli tarkoitus istua, jolloin kaksiosainen asu toimii paremmin.

Asu oli vastakohta viime vuoteen

Asuvalinta poikkeaa Hirvosen mukaan Haukion aikaisemmista puvuista, sillä hän on usein suosinut vartalonmyötäisiä asuja. Nyt hänen asunsa oli tavanomaista väljempi.

Viime vuonna Haukion yllä nähtiin polven alapuolelle ulottuva, yönsinisen ja mustan värinen puku. Hirvosen mukaan se oli tyttömäinen ja leikittelevä, joten tämän kertainen asu oli siihen verratuna melkein vastakohta.

– Haukio tunnetaan hillittynä pukeutujana, mutta nyt hän oli entistä hillitympi.

– Halusiko Haukio välittää asullaan korona-ajan raskaita ja murheellisia asioita sekä tietynlaista kunnianosoitusta Lotta Svärd -järjestön juhlavuoteen, Hirvonen pohtii.

Haukio on toiminut Lotta Svärd 100 -juhlavuoden suojelijana.

Lue myös: