Oikeusoppineet Marinin yökerhokohusta: Tekemällä tehtyä – professori: Ei ole juridisesti selvää, että pääministerin tulee olla tavoitettavissa virkapuhelimestaan

Pääministeri Sanna Marinia ei saatu lauantai-iltana kiinni virkapuhelimestaan, kun hänelle haluttiin välittää uusia turvaohjeita liittyen ulkoministeri Pekka Haaviston koronatartuntaan. Marin oli ystävineen juhlimassa helsinkiläisessä ravintolassa.

Oikeusoppinut pääministeri Marinin yökerhokohusta: Tekemällä tehty kohu
Oikeusoppinut pääministeri Marinin yökerhokohusta: Tekemällä tehty kohu

Oikeusoppineet pitävät pääministeri Sanna Marinin (sd.) viikonlopun yökerhovierailusta syntynyttä kohua ylimitoitettuna. Ylen aamussa tiistaina vierailleiden oikeusoppineiden mielestä Marinin toiminnassa ei ollut suuria laillisuusongelmia.

Oikeushistorian emeritusprofessori Jukka Kekkosen mukaan Marin oli koko ajan tavoitettavissa turvamiehineen ja valtioneuvostossa on varajärjestelyt tilanteissa, joissa jokin yhteydenpitoväline ei toimi.

– Kyllä tässä on aika paljon tekemällä tehtyä kohua, mikä ei ole ollut suomalaisessa, varsinkaan iltapäivälehtien mediajulkisuudessa mitenkään poikkeuksellista viime kuukausina ja vuosina. Kaikkeen tällaiseen tartutaan, mutta on ihan hyvä, että asia selvitetään, Kekkonen sanoi.

Marinia ei saatu lauantai-iltana kiinni virkapuhelimestaan, kun hänelle haluttiin välittää turvaohjeita liittyen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) koronatartuntaan. Marin oli ystävineen juhlimassa helsinkiläisessä ravintolassa.

Valtioneuvoston jäsenillä pitäisi olla virkapuhelin mukana ja käyttövalmiudessa, jotta he olisivat koko ajan tavoitettavissa. Marinilla oli ravintolassa mukanaan vain eduskuntapuhelin.

"Virkapuhelimen käyttö sitovampaa viranomaisen määräyksellä"

Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilaisen mukaan ei ole kuitenkaan juridisesti selvää, että ministerin tulee olla tavoitettavissa virkapuhelimestaan.

Voutilainen muistutti tiistaina Ykkösaamussa, että ministerin virkapuhelimen käytöstä on ohjeistettu nimenomaan ministerin käsikirjassa (siirryt toiseen palveluun), joka on opaskirja tai tietopaketti. Voutilaisen mukaan virkapuhelimen käyttö olisi sitovampaa viranomaisen määräyksellä.

– Työnantaja-asemakaan ei ole tässä pelastamassa, koska sellaista tässä ei varsinaisesti ole, kun ministerit hoitavat luottamustehtäviään, Voutilainen totesi.

Työoikeuden emeritusprofessori: Marinin juhlimiseen kiinnitetty huomiota

Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen kehottaa kuitenkin pääministeriä tulemaan ravintolasta kotiin nykyistä aikaisemmin. Marinin kerrotaan juhlineen ravintolassa yön pikkutunneille saakka.

– Eli älä juhli niin myöhään julkisilla paikoilla. Jos lopettaisit julkiset esiintymiset ravintoloissa kello 23, tällaisia kohuja ei tulisi, Koskinen neuvoi.

Koskisen mukaan Marinin juhlimiseen on kiinnitetty erikoisella tavalla huomiota mediassa viime aikoina. Juhli Marin sitten virka-asunnossaan tai ravintolassa, on se nostanut keskustelun, Koskinen näkee.

– Vapaa-aikaa on myös pääministerillä. Hänhän oli sentään aviopuolison kanssa juhlimassa, että ei tästä mitään suurempaa kohua tästäkään syystä saada.

Jukka Kekkosen mukaan Marinin meneminen ravintolaan koronalle altistuneena ei kuitenkaan näyttänyt kansalaisille hyvää esimerkkiä. Marinin toiminta ei silti ollut Kekkosen mielestä niin iso juttu kuin lehdet ovat kirjoittaneet.

– Kyllä Marin viisaana ihmisenä ottaa tästä opiksi, Kekkonen sanoi.

Kekkonen on ollut SDP:n ehdokkaana eduskuntavaaleissa vuonna 2019.

Professori Isotalus: Ei vielä skandaalin aineksia

Tampereen yliopiston viestinnän professori Pekka Isotalus näkee pääministerin yökerhokuohunnassa samanlaisia piirteitä kuin muissakin vastaavanlaisissa poliittisissa kohuissa.

Isotalus kuvaili tiistaina Radio Suomen Päivässä, että johtavien poliitikkojen tekemisistä nousee nykyään helposti kohuja sekä Suomessa että ulkomailla.

Isotaluksen mukaan pääministerin tehtävässä ollaan jatkuvasti suurennuslasin alla ja kaikkiin mahdollisiin asioihin kiinnitetään huomiota.

– Kansainvälisestikin katsottuna johtavien poliitikkojen toimintaa tarkkaillaan hyvin kriittisesti. Enemmän tai vähemmän isoja kohuja syntyy jatkuvasti.

Isotaluksen mukaan yökerhokohussa ei kuitenkaan näy vielä skandaalin aineksia. Hänen mukaansa tämänhetkiset merkit osoittavat, että kohu kuihtuu nopeasti.

– Marinin omissa joukoissa ei ole tapahtunut rakoilua. Hän näyttää saavan omiltaan tukea, mikä on tällaisissa kohuissa hyvin tärkeää.

– Jos kaikki tähän mennessä kerrotut asiat pitävät paikkaansa eikä uusia virheitä ilmaannu, ne suojaavat siltä, että kohu ei varmaan jatku, Isotalus sanoi.

Isotalus näkee, että kohu vaurioittaa Marinin henkilökohtaista uskottavuutta ja vakuuttavuutta korona-asioissa eikä niinkään hänen asemaansa pääministerinä.

Juttua muokattu 7.12.2021: Lisätty professori Pekka Isotaluksen kommentit.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 8.12. 2021 kello 23:een saakka.

Lue myös: