Kajaanilainen Olli Ohtonen palasi juuri Kiinasta – nyt Suomen joukkueella on olosuhteista toivon mukaan kullanarvoista tietoa

Olli Ohtonen oli yhdessä muutaman muun suomalaisen kanssa Kiinassa testaamassa olosuhteita ja hankkimassa dataa kahden kuukauden päästä Pekingissä kilpailtavia talviolympialaisia varten.

Kiinassa hiihdetään talviolympialaisissa haastavissa olosuhteissa – maailmancup-ladut ovat harvoin niin korkealla
Kiinassa hiihdetään talviolympialaisissa haastavissa olosuhteissa – maailmancup-ladut ovat harvoin niin korkealla

Pekingin hiihto-olosuhteet ovat olleet usealle maastohiihtomaalle hämärän peitossa. Joukkueilla ei ole ollut tarkkaa tietoa esimerkiksi laduista, lumen koostumuksesta tai muista olosuhteista, koska perinteiset olympialaisten esikisat peruttiin koronapandemian takia.

Vuoristoisen kisapaikkakunnan, Zhangjiakoun, latuja on kuvailtu likaisiksi ja tuulen kuljettaman hiekan peittämiksi.

Suomen hiihtoliiton ryhmä palasi juuri Pekingistä selvittelemästä talviolympialaisten olosuhteita ja kilpailupaikkoja, eikä tilanne ole projektitutkija Tero Lemmettylän kokemuksen mukaan aivan niin hälyttävä kuin arveltiin.

Lemmettylä on ollut yhdessä kajaanilaisen Olli Ohtosen kanssa Kiinassa muutaman päivän hankkimassa Suomen joukkueelle tietoa, joka on toivon mukaan kirjaimellisesti kullan arvoista.

Suomalaisten hankkimat tiedot lumen koostumuksesta ovat arvokkaita muun muassa suksivoitelun suunnittelussa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.