Marin ei noudattanut valtioneuvoston uusia koronasuosituksia – Saarikko Marinin yökerhoon menosta: Kukin toimii oman harkintansa mukaan

Keskustajohtaja Saarikko kertoo peruneensa itse osallistumisensa valtiovarainministerikokoukseen Brysselissä saatuaan tiedon ministerien korona-altistuksesta.

Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko osallistuivat budjettikeskusteluun syksyllä eduskunnassa. Kuva: Jani Saikko / Yle

Pääministeri Sanna Marin (sd.) näyttää jättäneen noudattamatta valtioneuvoston omia koronasuosituksia.

Marin lähti lauantaina yökerhoon siitä huolimatta, että oli saanut tiedon ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) koronatartunnasta. Marin altistui koronavirukselle tavattuaan Haaviston perjantaina.

Valtioneuvoston kanslian vajaat kaksi viikkoa sitten päivittämissä toimintaohjeissa suositellaan, että ministerit välttäisivät kontakteja heti, kun he ovat saaneet tiedon korona-altistumisesta.

Ohjeissa todetaan, että täyden rokotussarjan saanutta henkilöä ei yleensä aseteta altistumisen jälkeen karanteeniin. Tällöin on kuitenkin vapaaehtoisesti vältettävä kontakteja.

Ristiriidasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti (siirryt toiseen palveluun).

Marin on itse kertonut, että ohjeistus kontaktien välttämisestä ei tavoittanut häntä lauantai-iltana. Marin sai lauantai-iltana tiedon Haaviston tartunnasta valtiosihteeriltään Henrik Haapajärveltä. Marin on kertonut, ettei hän saanut tässä yhteydessä ohjeistusta kontaktien välttämiseen.

Virkapuhelimeen myöhemmin lauantai-iltana lähetetyt kehotukset välttää kontakteja jäivät Marinin mukaan saamatta, koska hänellä oli mukana baarissa vain eduskuntapuhelin.

Maanantaina Marin sanoi Ylelle, että jälkikäteen ajateltuna hänen olisi pitänyt ymmärtää tarkistaa puhelimitse saamansa informaatio vielä toiseen kertaan.

Saarikko: En ole oikea henkilö tuomaroimaan

Valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoo, että toiminta korona-altistuksen jälkeen on Marinin omassa harkinnassa.

Saarikko sanoi tiistaina toimittajille, että ei ole oikea henkilö tuomaroimaan, pettikö Marinin harkinta.

Saarikko kertoi, että hän sai lauantai-iltana korona-altistuksesta kaksi valtioneuvoston tekstiviestiä ja oli tuolloin itse yhteydessä valtioneuvoston turvallisuusjohtajaan. Linjausten pohjalta hän perui osallistumisensa tärkeään valtiovarainministerikokouksen Brysselissä. Sijaiseksi lähti valtiosihteeri Maria Kaisa Aula.

– Molemmissa viesteissä, joita lähetettiin ministereille lauantai-iltana kello 20:n ja 22:n aikaan, todettiin suositus välttää kontakteja toistaiseksi. Olin vielä yhteydessä turvallisuusjohtajaan, koska omalla kohdallani se tarkoitti monen sovitun menon perumista ja sijaisten hankkimista valtiovarainministerikokoukseen, Saarikko kertasi.

Toisin kuin Marinilla, Saarikolla on käytössään vain yksi puhelin, johon hän kertoo saavansa kaikki puhelut.

Saarikko sanoo varmistaneensa heti lauantai-iltana turvallisuusjohtajalta tulkintansa, että hänen on syytä jäädä karanteeniin omaehtoisesti ja hakeutua koronatestiin. Taustalla oli, että Saarikon ja Haaviston ohjelmat olivat perjantaiaamupäivänä hyvin yhtenäiset.

Saarikon mukaan yksittäisten ministerien toiminta tilanteessa ei ole puoluepoliittinen kysymys, vaan kunkin omassa harkinnassa.

– Kun on kyse omasta koronaratkaisusta, ei vastata toisille puolueille, vaan vastuussa ollaan kanssaihmisille. En ota puoluepoliittiseksi kysymykseksi välillemme, miten kukin on tänä viikonloppuna toiminut. Kerroin omasta ratkaisustani, Saarikko muotoili eduskunnassa.

Oppositiosta moitteita ravintolaan lähtemisestä ja kännykän jättämisestä

Oppositio arvosteli tiistaina Marinin toimintaa. Perussuomalaisista vaaditaan, että pääministerin on annettava ilmoitus toiminnastaan eduskunnalle.

Kansanedustaja Arja Juvonen (ps.) pitää virheinä, että Marin lähti juhlimaan ravintolaan huolimatta saamastaan altistumistiedosta ja jätti virkapuhelimen kotiin.

Juvonen moittii Marinin toimintaa välinpitämättömäksi ja huolimattomaksi.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo, että Marinin harkintakyky petti. Essayahin mukaan keskellä epidemiaa pitäisi olla äärimmäisen varovainen, kun on tieto altistuksesta.

Essayah pitää olellisena kysymyksensä sitä, onko valtioneuvoston jäsenillä muita tiukempi ohjeistus altistusten suhteen. Essayah arvioi, että Marin olisi rikkonut ministeriön toimintaohjetta ainakin jättäessään virkakännykän pois matkasta.

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa sanoo, että olisi toivonut Marinin harkitsevan tarkemmin toimintaansa, kuten Marin on itsekin sanonut. Sarkomaa piti tärkeänä, että vastuullisissa tehtävissä olevat noudattavat tarkkaan ohjeita, mutta ei halunnut arvioida Marinin toimia tarkemmin.

Pääministeripuolueessa luotetaan Marinin selvitykseen viikonlopun tapahtumista.

– Hänellä on ryhmän täysi tuki takana, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Lue lisää: