Hyppää sisältöön
Zairenleveähuulisarvikuonon taustalla siintää vuorijono.Zairenleveähuulisarvikuono seisoo savannilla.Sarvikuonot syövät heinää.Kuoriainen pyörittelee sarvikuonon jätöksestä palloa.Luonnonpuiston työntekijä rapsuttaa maassa makoilevan sarvikuonon korvantaustaa.Sarvikuonon suljettu silmä kuvattuna läheltä.Valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut Samuel Mutisya, Ol Pejetan luonnonsuojelualueen suojelutyön päällikkö katsoo horisonttiin.Kirahvi piirtyy mustana siluettina oranssinhehkuiseen maisemaan luonnonsuojelualueella Keniassa.Sarvikuonon jalkaa tutkivan luonnonsuojelualueen työntekijän ranteessa on värikäs ranneke.Sarvikuono kurkkaa heinäpaalin takaa.Kuolleiden sarvikuonojen hautausmaan hautakiviä, jotka on kiinnitetty kiviröykkiöihin.

Lajinsa viimeiset?

Tässä ovat Najin ja Fatu, äiti ja tytär. Maailman kaksi viimeistä zairenleveähuulisarvikuonoa.

Ne tuotiin tänne Keniaan, Ol Pejetan luonnonsuojelualueelle vuonna 2009.

Kun siirrosta päätettiin vuotta aikaisemmin, maailmassa oli jäljellä enää kahdeksan zairenleveähuulisarvikuonoa – kaikki eläintarhoissa. Viimeiset villit olivat kuolleet luultavasti salametsästäjien luoteihin Kongossa.

Kenia ei ole zairenleveähuulisarvikuonojen kotiseutua, vaan ne tulevat Keski-Afrikasta. Ne tuotiin Keniaan, koska maassa on tehty hyvää työtä suippohuulisarvikuonon pelastamiseksi.

Koska Fatu ja Najin ovat eläneet suuren osan elämästään tšekkiläisessä eläintarhassa, ne tarvitsevat apua Tauwolta – etelänleveähuulisarvikuonolta – opetellakseen, miten eletään luonnossa.

Tauwolta ne ovat oppineet muun muassa sen, että kakata pitää aina tiettyyn paikkaan.

Ja miten sarvea teroitetaan.

Fatun ja Najinin mukana
Ol Pejetaan tuli kaksi urosta – Suni ja Sudan.

Tuomalla nämä sarvikuonot takaisin Afrikkaan toivottiin, että ne onnistuisivat lisääntymään luonnollisessa ympäristössään

Joseph Thuita, sarvikuonojen hoitaja

Niin ei tapahtunut. Ensin kuoli Suni, ja sitten Sudan.

Toivo lajin pelastamiseksi ei kuitenkaan kuollut.

Najinilta ja Fatulta talteenotetut munasolut ja aiemmin uroksilta kerätyt siittiöt voivat pelastaa lajin. Niistä on nyt kehitetty 12 alkiota, joita sijoitetaan pian sijaissynnyttäjään, etelänleveähuulisarvikuonoon.

Parin kuukauden sisällä se tapahtuu. Uskon, että viiden vuoden sisällä meillä on sarvikuonovauvoja täällä.

Samuel Mutisya, Ol Pejetan suojelutyön päällikkö

Hanke on maksanut jo yli 10 miljoonaa dollaria. Mutta sillä on parhaassa tapauksessa laajempiakin hyötyjä.

Toivomme, että kehittämällämme tekniikalla voi pelastaa muitakin uhanalaisia lajeja, jotka kohtaavat saman kohtalon.

Samuel Mutisya, Ol Pejetan suojelutyön päällikkö

Ol Pejetassa huomasimme, että Najin ontuu. Sen takajalat ovat kärsineet vuosien tassuttelusta eläintarhan betonilattialla. Sudanilla oli sama vaiva, ja kun se lopetettiin vuonna 2018, se ei enää pystynyt kävelemään.

Fatua ja Najinia vartijoidaan ympäri vuorokauden. Jos sijaissynnytys epäonnistuu, laji kuolee niiden mukana sukupuuttoon.

Teemme töitä sukupuuton parissa joka päivä. Me ihmiset olemme suurin uhka näille eläimille. Me tuhoamme kaiken.

Joseph Thuita, sarvikuonojen hoitaja

Tekijät

ToimittajaLiselott Lindström
Kuvat Luke Dray, Liselott Lindström