WHO: Rokotteiden voidaan olettaa suojaavan omikrontartunnan saaneita pahimmilta koronataudin muodoilta

WHO:lla ei ole näyttöä siitä, ettei nykyisten rokotteiden tarjoama suoja tehoaisi omikroniin. WHO myös sanoo, ettei usko omikronin aiheuttavan vakavampia tautimuotoja kuin aiemmat virusvariantit.

Maailman terveysjärjestön WHO:n päämaja on Genevessä Sveitsissä. Kuva: Kim Petersen / AOP

Maailman terveysjärjestö WHO:n hätätilatoiminnan johtaja Michael Ryan sanoo uutistoimisto AFP:n haastattelussa, että koronarokotteiden voidaan olettaa suojaavan omikronmuunnostartunnan saaneita koronataudin pahimmilta muodoilta.

Ryanin mukaan ei ole tullut esiin tietoja, joiden perusteella nykyisten rokotteiden tarjoama suoja ei tehoaisi omikroniin lainkaan.

– Etelä-Afrikasta saadun alustavan tutkimustiedon mukaan ei ole tullut ilmi, että rokotteiden teho heikkenisi katastrofaalisesti. Ennemminkin päinvastoin, Ryan sanoo.

Hän sanoo myös, ettei toistaiseksi ole tullut ilmi omikronin aiheuttavan vakavampia tautimuotoja kuin aiemmat virusvariantit.

– Mutta on vielä kovin aikaista sanoa mitään. Meidän on oltava varovaisia, kun tulkitsemme näitä tietoja, Ryan sanoo.

Hän muistuttaa, että paras ase tällä hetkellä taistelussa koronavirusta vastaan ovat rokotukset.

Alustavien tutkimustulosten perusteella uusin virusvariantti on herkempi leviämään kuin aiemmat virusmuunnokset. Se ei ole Ryanin mukaan yllättävää.

– Kun uusi variantti syntyy, se on usein tarttuvampi, koska se taistelee elintilasta aiempien varianttien kanssa.

Ryanin mukaan omikronin on havaittu tarttuvan muita variantteja herkemmin rokotettuihin tai jo koronavirustaudin sairastaneisiin.

– On todisteita, että omikronin tarttuminen jo kertaalleen sairastaneisiin on yleisempää kuin aiempien virusaaltojen tai varianttien kohdalla.

Lue lisää: