Hyppää sisältöön

Outokummun Kemin kaivoksella sortui tunneli – henkilövahinkoja ei sattunut

500 metrin syvyydessä tapahtunutta sortumaa ei voi korjata. Sen sijaan se täytetään.

Arkistokuva: Outokummun mukaan viikko sitten sattuneen kaltaiset sortumat ovat Kemin kaivoksella harvinaisia. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Outokummun Kemin kaivoksella sortui tunneli viime viikon perjantaina. Sortuma tapahtui louhittavalla tuotantoalueella noin 500 metrin syvyydessä. Outokummun mukaan sortumaa ei voi korjata. Sen sijaan se täytetään.

Henkilövahinkoja ei sattunut.

– Aineellisista vahingoista emme vielä tällä hetkellä osaa sanoa, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan tapauksella ei ole merkittäviä vaikutuksia kaivoksen tuotantoon, kertoo viestintäpäällikkö Niina Kostiander.

Onnettomuudelle ei ole vielä löytynyt selitystä.

– Meillä on tutkimukset käynnissä, jotta saisimme tapahtuman taustat selville, mutta toistaiseksi emme tiedä, Kostiander sanoo.

Kostiander kertoo, että vastaavat sortumat ovat Kemin kaivoksella harvinaisia, koska niiden estämiseksi tehdään jatkuvasti töitä.

– Kaikissa tunneleissa tehdään aina kalliomekaaninen tuenta muun muassa ruiskubetonoimalla, verkotuksella ja kalliopultituksella. Tarvittaessa tehdään vaijeripultitus ja asennetaan kalliositeitä, Kostiander avaa.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.