Suomen on varauduttava päättämään Nato-jäsenyydestä jo seuraavien kuukausien aikana, arvioi kansainvälisen politiikan asiantuntija, konsulttitoimisto Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä.
Mikäli Ukrainan tilanne kiristyy talven aikana, tullaan Penttilän mukaan tilanteeseen, jossa Venäjään kohdistetaan pakotteita ja niitä seuraa vastapakotteita.
– Pakotteet eivät tule riittämään, mutta sotaan Nato ei lähde. Sotilasliiton on jollain tavalla osoitettava vahvuutensa ja yhtenäisyytensä. Suomelle tullaan esittämään kysymys, olemmeko mukana vai emme.
Kansainvälisen politiikan asiantuntijan mielestä tilanne on paljon vakavampi kuin Suomessa keskustellaan. Penttilä pitää erittäin mahdollisena, että Suomi keskustelee jo helmi-maaliskuussa suoraan Yhdysvaltojen kanssa Nato-jäsenyydestä.
Kansainvälisen politiikan professori Juha Vuori Tampereen yliopistosta ei tyrmää toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilän esittämiä ajatuksia.
– Mikäli Venäjälle asetetaan uusia pakotteita, saattaa Suomeen kaavailtu ydinvoimala tulla uudenlaiseksi ongelmaksi. Yhdysvalloissa on painetta siihen, että Saksallekin tulisi pakotteita Nordstream-putken takia. Voisi kuvitella, että ydinenergian tuotannossa ja uraanin hankinnassa tulisi vastaavia pakotteita, Vuori sanoo.
Ukrainan tulehtunut tilanne on nostanut esille sotilasliitto Naton reviirin.
Venäjä on ilmoittanut haluavansa takuut siitä, että sotilasliitto ei laajene itään päin. Presidentti Vladimir Putin esitti vaatimuksensa tiistaina videoneuvottelussa presidentti Joe Bidenille. Yhdysvallat on torjunut vaatimuksen todeten, että Naton jäsenyys on kunkin valtion oma asia.
Naton itälaajenemisesta ja muista Venäjän turvallisuushuolista Yhdysvallat on luvannut keskustella yhdessä Putinin ja neljän johtavan Nato-liittolaisen kanssa.
Suurvaltasuhteiden jännitteistä keskustelivat A-Talkissa torstaina myös Hybridiosaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsberg.
Katso koko A-Talkin lähetys Yle Areenasta.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 10.12. klo 23:een asti.
Aiheesta aikaisemmin: