Hyppää sisältöön

Uimahalleihin on livahdettu ilman koronapassia ja paikoin Uudellamaalla tarvitaan vartijoita – pääosin passi kerää kuitenkin kiitosta

Suurin osa asiakkaista kiittelee passin käyttöönottoa, mutta osa pitää sitä turhana. Esimerkiksi Järvenpäässä asiakkaiden tunteet ovat käyneet niin kuumina, että uimahallille on palkattu vartijoita.

Osaan Uudenmaan uimahalleista on palkattu vartijoita koronapassin käyttöönoton jälkeen. Osin työvoimapulan, osin työrauhan takia. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Uudenmaan uimahalleissa ja muissa liikuntapaikoissa on tarkastettu käyttäjien koronapasseja noin viikon ajan.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston antamaan linjaukseen (siirryt toiseen palveluun) perustuva käytäntö on pääsääntöisesti otettu vastaan mukisematta.

Esimerkiksi Helsingissä passin käyttöönotto on sujunut rauhallisesti. Ensimmäisellä viikolla on tapahtunut vain kaksi selkeää uhkatilannetta.

– Toisessa tapauksessa jouduttiin kutsumaan poliisi paikalle rauhoittelemaan passitonta asiakasta ja toisessa asiakas potkaisi lähtiessään ikkunan rikki, kun ei päässyt sisään, liikuntapaikkapäällikkö Petteri Huurre summaa.

Helsingin viidessä suurimmassa liikuntapaikassa on vartijat ulko-ovella tarkastamassa passeja. Ei niinkään uhkatilanteiden, vaan kassojen ruuhkautumisen välttämiseksi.

Joillain paikkakunnilla koronapassi on kuitenkin kuumentanut harrastajien tunteita ja uimahalleihin on livahdettu jopa passintarkastuksen ohi.

Esimerkiksi Järvenpää on palkannut uimahalliin vartijoita asiakkaiden ja henkilökunnan turvaksi, kertoo Keski-Uusimaa -lehti (siirryt toiseen palveluun).

– Koronapassin käyttöönotto on aiheuttanut pientä eripuraa sekä asiakkaiden kesken että epämieluisaa käytöstä henkilökuntaa kohtaan. Tämä on todella ikävää, lehden haastattelema Järvenpään kaupungin liikuntapäällikkö Tony Konkola toteaa.

Passi tuo turvallisuudentunnetta, mutta vaatii totuttelua

Vantaalla pieni osa asiakkaista on onnistunut välttämään passintarkastuksen ja livahtamaan halliin.

– Tässä ollaan vielä totutteluvaiheessa ja uskon, että asiakkaamme sisäistävät uuden käytännön ilman sen kummempia järjestelyjä. Toki tarpeen mukaan sitten "kiristetään ruuvia", jos muu ei auta, Vantaan liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti summaa.

Myös Raaseporissa Tammisaaren uimahallissa osa kausikorttilaisista on kävellyt suoraan sisään, todennäköisesti vanhasta tottumuksesta, kaupungin vapaa-aikapäällikkö Fredrika Åkerö arvioi. Halliin on nyt laitettu entistä selkeämmät opasteet.

Lohjalla ja Vihdissä koronapassi on otettu enimmäkseen positiivisesti vastaan.

– Palautteen perusteella selkeä enemmistö kokee uimahallissa käymisen nyt turvalliseksi koronapassin ansiosta, Lohjan Liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Vienonen iloitsee.

– Ihan yhden käden sormilla voi laskea todella kiukkuiset asiakkaat. Näkisin, että se liittyy rokotekriittisyyteen, eli moititaan, että onko tässä nyt sitten pakko mennä piikille, Vihdin liikuntapäällikkö Sari Sarpaneva kuvailee.

Itä-Uudellamaalla Porvoon uimahallissa koronapassia on kyseenalaistettu toisinaan, mutta tilanteista on tähän mennessä selvitty keskustelemalla. Kirkkonummi ottaa koronapassin käyttöön uimahallissaan maanantaina.

Siellä vartijat tarkastavat passit samasta syystä kuin Helsingissäkin. Kunnalla ei ole omasta takaa riittävästi henkilökuntaa tehtävään.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 14.12.2021 kello 23:een asti.

Lue myös: