Hyppää sisältöön

Vaasan radan sähköistäminen täytti 10 vuotta – sähköistäminen oli alueen yhteisen ponnistuksen tulosta

Vaasan ja Seinäjoen välisen junaradan sähköistäminen nopeutti junayhteyksia Vaasaan ja on lisännyt etenkin työmatkustajien määrää. 

Vaasa-Seinäjoki radan sähköistämisestä on kulunut 10 vuotta. Kuva: Yle/Chanette Härus

Vaasan ja Seinäjoen välisen junaradan sähköistämisestä on tullut kuluneeksi 10 vuotta. Radan sähköistäminen nopeutti junayhteyksia Vaasaan ja on lisännyt etenkin työmatkustajien määrää.

Sähköistämisessä yhteistyökuntina olivat vuonna 2011 Vaasan ja Seinäjoen lisäksi Mustasaari, Laihia, Vähäkyrö, Isokyrö, Vöyri, Korsnäs ja Maalahti.

Sähköistämisen tarkoituksena oli nopeuttaa raideliikennettä Vaasan ja Seinäjoen välillä, sillä ns. pendelöijiä eli muualla kuin kotikunnassaan työssäkävijöitä liikkuu todella paljon Vaasa-Seinäjoki välillä. Joutuisa ja mukavampi junamatka sekä tiivistyvä työssäkäyntialue olivat pääsyitä sille, miksi nopeutta haluttiin lisätä.

– Vaasan radan sähköistäminen kymmenen vuotta sitten oli täysin ratkaiseva panostus Vaasan ja koko alueen kehittymiselle. Sähköistäminen on mahdollistanut energiaklusterin investoinnit ja koko yhteiskunnan kehittämisen, mukaan lukien koulutuksen kaikki asteet, vahvistaa Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Kaj Suomela.

Vaasan radan sähköistäminen oli alueen yhteinen ponnistus ja päättäväisyys toi tulosta.

– Ilman voimakasta yhteistä edunvalvontaa emme olisi saaneet rataosuutta sähköistettyä tai siihen olisi kulunut todella pitkä aika. Jos me jotakin haluamme ja tarvitsemme alueella, on sen eteen tehtävä yhdessä töitä. Valtion panostus ei tule itsestään. Tämä on koettu moneen kertaan, kertaa Suomela.

Raideliikenteen merkitys ja sen kehittäminen ovat jatkossakin tärkeitä alueella.

– Suunniteltujen akkuteollisuuden investointien toteutuessa tulemme tarvitsemaan paljon lisää työvoimaa ja materiaaleja, sekä rakennusvaiheessa että tehtaiden ollessa käynnissä. Vaasan ja Seinäjoen välillä kulkevan rahdin määrä tulee väistämättä kasvamaan sekä saapuvan että lähtevän tavaran osalta. Samalla työpaikkojen määrä tulee kasvamaan tuhansilla, ja on selvää, etteivät kaikki työntekijät ole täältä omalta seudulta vaan tulevat töihin suuremmalta alueelta. Siksi raideliikenteen nopeammat ja paremmat yhteydet ovat Vaasan seudulle erittäin tärkeät, muistuttaa kaupunginjohtaja Tomas Häyry.

Kymmenen vuotta sitten juhlittiin suuresti, mutta tämänvuotiset juhlat peruuntuivat koronan vuoksi.

Sähköinen junaliikenne avattiin, kun ensimmäinen juna saapui Seinäjoelta Vaasaan 12.12.2011 klo 13.25. Juna lähti sinä päivänä Seinäjoelta klo 12.30.

Juhlallisuuksissa olivat silloin mukana muun muassa Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki, Seinäjoen valtuuston puheenjohtaja Raimo Ristilä, Vaasan valtuuston puheenjohtaja Håkan Nordman, ministeri Anna-Maja Henriksson, VR-yhtymän yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu, Pohjanmaan liiton Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mia Kumpula-Natri, Mustasaaren valtuuston puheenjohtaja Lars-Erik Gästgivars, Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Juha Häkkinen, Etelä-Pohjanmaan liiton neuvotteleva virkamies Seppo Rinta-Hoiska, Seinäjoen elinkeinojohtaja Juha Luukko ja Liikenneviraston rakennuttamisosaston johtaja Harri Yli-Villamo.