Hyppää sisältöön

Yksi kuoli Muurolan rakennuspalossa

Pelastuslaitoksen mukaan talon seinissä, väli- ja alapohjassa oli muhaeriste, jonka sammuttaminen vei aikaa.

Poliisi jatkaa palon syttymissyyn ja kuolemansyyn tutkintaa. Kuvituskuva. Kuva: Timo Nykyri / Yle

Yksi henkilö on kuollut viikonloppuna Rovaniemen Muurolassa sattuneessa rakennuspalossa.

Lapin pelastuslaitoksen mukaan palo syttyi Autio-ojankujalla kaksikerroksisessa omakotitalossa lauantaina aamuyöllä. Pelastuslaitos sai hälyytyksen palolle kolmen jälkeen yöllä ja sen saavutua paikalle talo oli jo täyden palon vaiheessa.

Pelastuslaitoksen mukaan talon seinissä, väli- ja alapohjassa oli muhaeriste, jonka sammuttaminen vei aikaa. Paikalla oli enimmillään kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä.

Poliisin mukaan omakotitalon raivaustöiden yhteydessä talosta löydettiin yksi kuollut henkilö. Poliisi jatkaa palon syttymissyyn ja kuolemansyyn tutkintaa.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.