Hyppää sisältöön

Huhu vastasyntyneiden vauvojen neurologisista oireista leviää Oulussa – OYS tyrmää: Väärän tiedon levittämistä

Oulun yliopistollinen sairaalan mukaan alueella syntyneillä vauvoilla ei ole todettu runsaasti neurologisia oireita. Sairaala on tarkistanut tiedot vastasyntyneiden rekisteristä.

Kätilö hoitaa vastasyntynyttä Oulun yliopistollisen sairaalan vierihoito-osastolla. Kuvan henkilöt tai tapahtumat eivät liity jutussa käsiteltäviin huhuihin. Kuva: Paulus Markkula /Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

OYSin lasten- ja naisten tulosaluejohtaja Eila Suvanto kertoo, millaisia vaikutuksia tällaisilla huhuilla voi olla ja miten he ovat asian kanssa toimineet.

Oulun yliopistollisen sairaalan synnytysosasto kumoaa huhupuheita, joiden mukaan sairaalassa olisi syntynyt poikkeuksellisen paljon aivoverenkiertohäiriöisiä ja neurologisista oireista kärsiviä vauvoja.

OYSin lasten- ja naisten tulosaluejohtajan Eila Suvannon mukaan virheellistä tietoa on levitetty esimerkiksi viikonlopun aikana Eduskuntatalon portailla järjestetyssä tilaisuudessa ja sosiaalisessa mediassa.

Oys Synnytyksen Facebook-sivulle on laadittu kirjoitus, jossa todetaan, että huhut eivät pidä paikkansa.

– Kyse on väärän tiedon levittämisestä, sanoo Suvanto Ylelle.

Facebook-päivityksellä on haluttu rauhoittaa odottavia äitejä.

Suvanto kertoo, että sairaala käynyt läpi säännöllisesti vastasyntyneiden tiedot rekistereistä, eikä siellä näy merkkejä aivoverenkiertohäiriöiden tai neurologisten ongelmien lisääntymisestä.

Kaikkien Suomessa syntyvien vauvojen tiedot tallennetaan THL:n ylläpitämään tietokantaan, josta ne pystytään tarkistamaan.

Suvannon mukaan kyseisen kaltaiset oireet ovat vastasyntyneillä erittäin harvinaisia.

Hän muistuttaa, että huhupuheina liikkuvaa väärä tietoa on nyt paljon.

– Kyseessä on tyypillinen epämääräinen “heitto” joistakin oireista, ei lääketieteellinen diagnoosi. En tiedä kuka tämän on keksinyt ja miksi. Tuskin keksijällä on puhtaat jauhot pussissaan.

Somessa kehotetaan raskaana olevia rokottautumaan

Oys Synnytysosaston Facebook-päivityksessä muistutetaan myös Pohjois-Pohjanmaan huonosta koronatilanteesta. Tartuntoja on todettu runsaasti myös raskaana olevilla ja synnyttäneillä, ja heitä kehotetaan ottamaan koronarokote.

– Monet odottavat äidit seuraavat sivustoamme, joten haluamme välittää heille tietoa myös sitä kautta, Suvanto sanoo.

Pohjois-Pohjanmaalla koronarokotuskattavuus on jäänyt muuta maata matalammaksi, ja se näkyy myös odottavien äitien rokotekattavuudessa.

– Jostain syystä raskaana olevia rokottamattomia äitejä on aika paljon. Se on ihmetyttänyt meitä.

Pohjois-Pohjanmaalla korona leviää etenkin rokottamattomassa nuorissa ja aikuisissa.

Suvanto muistuttaa, että raskaus itsessään on elimistölle rasite, ja se lisää esimerkiksi tukostaipumusta. Korona voi vielä pahentaa oireita.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa raskaana olevia koronapotilaita on ollut toistaiseksi sen verran vähän, ettei Suvanto voi puhua määristä rikkomatta potilaiden yksityisyyden suojaa.

Helsingin ja Uudenmaan alueella ja Turussa on ollut hoidossa myös vakavista koronaoireista kärsiviä potilaita. Yle kertoi alkusyksystä, että Turussa odottavia äitejä on joutunut myös tehohoitoon.

.
.