Hyppää sisältöön

Airam osti konkurssiin menneen Sähkö-Lahden tehtaan – tuotanto käyntiin alkuvuodesta

Airam on ostanut syyskussa konkurssiin ajautuneen Sähkö-Lahti Oy:n tehtaan. Uusi omistaja aloittaa työntekijöiden palkkaamisen välittömästi.

Airam aikoo valmistaa Sähkö-Lahden tuotantotiloissa tuotteita, joita yhtiö osti aiemmin alihankkijoilta. Kuva tehtaalta joulukuussa 2021. Kuva: Airam

Valaisinvalmistaja Airam käynnistää viime syyskuussa hiljentyneen Sähkö-Lahden tehtaan tuotannon alkuvuodesta. Työntekijöiden palkkaaminen aloitetaan välittömästi.

– Tavoitteena on rekrytoida 12 henkilöä tuotannon tehtäviin ensi vuoden aikana, kertoo liiketoimintayksikön johtaja Ville Keinänen Airam Electrics Oy:stä.

Airam on suomalainen perheyritys, joka tuottaa valaisimia, lamppuja ja valaistusratkaisuja ammattilaisille ja kotitalouksille.

Kauppa mahdollistaa Airamin toiminnan laajentamisen uusiin tuotekategorioihin. Uusissa tiloissa tullaan valmistamaan tuotteita, joista aiemmin ovat vastanneet yrityksen alihankkijat.

Kaupan myötä Airamin valaisintuotanto ja kaikki kokoonpano siirretään Lahden-tehtaalle.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.