Hyppää sisältöön

Pohjanmaan käräjäoikeus: Kansanedustaja Mauri Peltokangas ei syyllistynyt Facebook-kirjoituksissaan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan

Syyttäjä vaati Peltokankaalle sakkoja jutussa, joka perustuu reilun vuoden takaisiin nettikirjoituksiin.

Kansanedustaja Mauri Peltokangas Pohjanmaan käräjäoikeudessa Kokkolassa 1. joulukuuta 2021. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas on saanut vapauttavan tuomion jutussa, jossa häntä syytettiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Pohjanmaan käräjäoikeus hylkäsi syytteen tänään antamallaan päätöksellä.

Syyte liittyi Peltokankaan reilun vuoden takaisiin Facebook-päivityksiin. Syytteen tapauksessa nosti valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.

Oikeuden puntaroitavana on ollut tekstejä, jotka Peltokangas kirjoitti viime vuoden toukokuussa nettiin ja joissa syyttäjän mukaan paneteltiin ja solvattiin turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia.

Syyttäjä vaati Peltokankaalle vähintään 40 päiväsakon rangaistusta. Syyttäjä vaati myös Peltokangasta poistamaan kyseiset kirjoitukset netistä, jos ne ovat edelleen yleisön saatavilla.

Syyttäjän mukaan Peltokangas on käyttänyt kirjoituksissaan ilmaisuja, joilla on luotu mielikuvaa siitä, että turvapaikanhakijat olisivat ihmisryhmänä alempiarvoisia ja että heidän kulttuurinsa olisi kauttaaltaan jälkeenjäänyt.

"Poliittista puhetta"

Syyte koski kahta eri kirjoitusta.

Käräjäoikeuden päätöksen perusteluissa todetaan, että toinen kirjoitus on sävyltään sarkastinen, mutta sen perusteella ei voida päätyä johtopäätökseen, että kirjoitus ylittäisi sananvapauden rajan.

Toista kirjoitusta arvioidessaan käräjäoikeus pitää uskottavana Peltokankaan väitettä, että kirjoituksen tarkoitus on ollut kritisoida maahanmuuttopolitiikkaa ja viranomaisten toimintaa kielteisiin lupapäätöksiin ja karkotuspäätöksiin liittyen.

Käräjäoikeus kuitenkin toteaa, että sananvapauden ja rangaistavan menettelyn välinen raja ei ole kyseisessä tapauksessa selvä.

Syytteen hylkäämistä käräjäoikeus perustelee muun muassa sillä, että Peltokankaan kirjoitus on poliittista puhetta, ja se on siksi sananvapauden ytimessä.

Päätöksessä todetaan, että mitä epäselvemmästä rajankäynnistä on kysymys, sitä suurempi painoarvo kuuluu sananvapaudelle
ja sille, että poliittisen puheen harjoittaja pystyy ennakoimaan menettelynsä rangaistavuutta.

Kokkolalainen Mauri Peltokangas on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja puolueensa toinen varapuheenjohtaja. Hän on myös Kokkolan kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja.

Käräjäoikeuden tuomion perusteella valtio määrätään korvaamaan Peltokankaan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Pohjanmaan käräjäoikeuden päätös ei ole lainvoimainen.

.
.