Hyppää sisältöön

Kurikkalaismiestä epäillään taposta uhrin asunnossa lauantaina

Todennäköisin syin epäillyn henkirikoksen tekijä on huomattavasti uhriaan nuorempi.

Epäilty henkirikos on tapahtunut uhrin yksityisasunnossa lauantaina Kurikassa. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Poliisi esittää kurikkalaismiestä vangittavaksi todennäköisin syin taposta epäiltynä. Epäilty henkirikos on tapahtunut uhrin asunnossa lauantaina.

Rikoskomisario Juha Järvelinin pyynnöstä tutkinnallisista syistä käsittely pidettiin keskiviikkona suljetuin ovin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

Vangitsemispäätös määrättiin salassapidettäväksi lopputulosta ja sovellettuja lainkohtia lukuun ottamatta.

Epäilty ja vangittavaksi vaadittu määrättiin vangittavaksi vangitsemisvaatimuksen mukaisesti todennäköisin syin epäiltynä taposta Kurikassa lauantaina. Syytteen nostamisen määräpäiväksi määrättiin 24. helmikuuta.

Poliisin mukaan kurikkalainen mies on joutunut henkirikoksen uhriksi kanta-Kurikassa. Uhriaan huomattavasti nuorempi epäilty on otettu kiinni tapahtumapaikan lähettyvillä.

Poliisi ei kerro tarkemmin tapahtuman yksityiskohtia.

– En voi millään tavoin kommentoida esimerkiksi tekotapaa tai muuta vastaavaa. Sen verran voi sanoa, että uhri on syntynyt 50-luvulla. Jos tutkinta etenee suotuisasti, niin maaliskuussa on asia käsittelyssä, rikoskomisario Järvelin laskee.

.
.