Hyppää sisältöön

Sata vuotta sitten Suomen hirvikanta oli henkitoreissaan, kunnes sen pelastajaksi tuli metsänhoitaja Rosenbröijer

Suomen hirvikanta laskettiin sata vuotta sitten kymmenissä yksilöissä. Salametsästys rehotti salomailla, mutta valtion mailla Parkanossa suojeltiin pientä hirvilaumaa.

Metsänhoitaja Torsten Rosenbröijer oli innokas metsämies ja ajokoirien kasvattaja. Kuva: Ann-Marie Ahokangas

Hirvi oli runsas sata vuotta sitten Suomessa sukupuuton partaalla liiallisen metsästyksen vuoksi. 1920-luvulle tultaessa jäljellä oli enää pari sataa yksilöä.

Jotain oli tehtävä.

Suomen Metsästysyhdistys esitti maan kaikille kuvernööreille ryhtymistä toimenpiteisiin hirven suojelemiseksi salametsästykseltä. Samaan aikaan maanviljelijät valittivat hirvivahingoista, vaadittiin jopa hirvikannan hävittämistä kokonaan.

Tiettävästi ainoa merkittävämpi hirvikanta eli Parkanon–Karvian alueella valtion metsissä. Valtion luonnonsuojeluvalvojalle oli ilmoitettu:

”Parkanon metsänhoitoalueen metsänhoitajan onnistui tarmokkaiden metsänvartijain avustuksella säilyttää kuusi eläintä käsittävä hirvilauma vv. 1917–1918 ja on tämä vähitellen vaurastunut ja levinnyt muihin lähellä oleviin metsänhoitoalueisiin niin, että kanta niissä arvioidaan kaikkiaan 40–50 eläimeksi."

Hirvi rauhoitettiin 1924 koko maassa Petsamoa lukuun ottamatta. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin alkoi varovainen metsästys.

Metsästys ja Kalastus -lehti kertoi vuonna 1924 Suomen hirvikannan tilasta. Kuva: Markku Sandell / Yle

Metsänhoitaja Torsten Rosenbröijer hirvikannan vaalijana

Parkanossa Karvian rajoilla valtion metsistä vastasi mies nimeltä Torsten Rosenbröijer.

Hän oli innokas metsämies ja ajokoirien kasvattaja. Tämä paljastuu, kun selailee hänen tyttärensä säilyttämiä valokuva-albumeja. Ann-Marie Ahokangas liikkui isänsä kanssa valtion mailla ja pääsi tämän mukaan kerran jopa metsästysretkelle.

Ahokangas kertoo isänsä olleen kiinnostunut pienriistasta, mutta hirvijahtiin hän ei ollut lähtenyt. Se ei liene ihme, sillä tuohon aikaan, 1920-luvulla, hirviä oli Suomessa vähän.

Torsten Rosenbröijerin tytär Ann-Marie Ahokangas muistaa hyvin monet matkat Parkanon valtionmaille isänsä kanssa. Kuva: Markku Sandell / Yle

Ilomantsissa työskennellessään Rosenbröijer osallistui elämänsä aikana muun muassa karhujahtiin ja siitä muistona on suvun hallussa edelleen hänen ampumansa karhun talja.

Metsänhoitajan ja hänen metsänvartijoidensa suojeluksessa Parkanon hirvikanta kasvoi ilman, että salametsästäjät pääsivät verottamaan kantaa. Tuohon aikaan salomökkien miehet ampuivat hirviä keväthangilta, kun hirvien oli vaikea liikkua paksussa lumessa, mutta hiihtäen liikkuva metsästäjä saattoi sujutella vauhdikkaasti.

Vasta täysrauhoitus ja huima 12 000 markan sakonuhka hillitsivät salametsästäjien intoa. Vähän väliä kuitenkin uutisoitiin lehdissä käräjillä tuomituista hirven salakaatajista. Sakon markkamäärä vastasi tehdastyöläisen tuonaikaista vuosipalkkaa.

Rosenbröijerin kollega oli Parkanossa Gustav Wrede af Elimä, joka tunnetaan Parkanon Paroonina. Jälkipolvet ovat usein nimenneet hänet hirvikannan pelastajaksi, mutta vanhoista lehdistä saattaa lukea, että valtio myönsi suojeluvarat Rosenbröijerille.

Molemmat metsänhoitajat lienevät kuitenkin suojelleet hirviä omilla hoitoalueillaan Parkanon seudun laajoilla valtionmailla.

– Minun isälläni oli annettu tämä hirvikannan pelastaminen, että minä ymmärtäsin. Ei mitään pahaa Wredeä kohtaan, mutta minun mielestäni kaiken kunnian on saanut mun pappani, Ahokangas muistelee.

Häädetjärven ympärillä on nykyään laaja Natura-alue. Järven pohjoispuolella on jo 1930-luvulla ollut valtion luonnonpuisto. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Miksi hirviaitaus rakennettiin?

Ann-Marie Ahokankaan albumeissa on kuvia paitsi Torsten Rosenbröijerin metsästysretkistä myös hirville rakennetusta aitauksesta.

Sen tarkkaa sijaintia on haettu turhaan, mutta yhtään säilynyttä karttaa ei ole löytynyt. Rosenbröijerin jäämistöäkin hävisi, kun hänen kotitaloaan remontoitiin vuosikymmeniä sitten.

Aitaus rakennettiin todennäköisesti 1920-luvun jälkipuoliskolla.

Jälkipolvia ihmetyttänyt Parkanon hirviaitaus ei ehkä pelastanutkaan Suomen hirviä. Kuva: Ann-Marie Ahokangas

Yhden melko varteenotettavan selityksen avain löytyy vanhoista lehtiuutisista. Sekä Aamulehti että Satakunnan Kansa uutisoivat vuoden 1926 joulukuussa, että suomalainen diplomaatti, ministeri Yrjö Saastamoinen halusi lahjoittaa Hollannin kuningatar Wilhelmiinalle kaksi hirveä tai vasaa.

Samaan anomukseen yhtyi myös luonnonsuojelija ja Korkeasaaren johtaja, maisteri Rolf Palmgren, joka halusi saman verran hirviä eläintarhaan.

Hirvien pyydystämisen oli luvannut lehtitietojen mukaan järjestää metsänhoitaja Rosenbröijer. Valtioneuvosto näki hyväksi oikeuttaa edellä mainitut henkilöt toimeen.

Hirvien viemisestä Hollantiin uutisoitiin joulukuussa vuonna 1924. Aiemmin suojeluun oli myönnetty valtion varoja. Kuva: Satakunnan kansa, Aamulehti

Ehkäpä tätä hirvien pyydystämistä varten rakennettiin Häädetjärven lähelle aitaus, jonne hirviä haluttiin kerätä.

Aitauksen hirvillä karu kohtalo

Kuvien perusteella massiivinen aitaus rakentui pitkittäisistä puunrungoista ja järeistä pystypuista, jotka oli kuusisiteillä solmittu pitäväksi. Korkeuttakin piti olla riittävästi, jotta hirvet eivät loikkaisi vapauteen.

Isojen eläinten kiinniottaminen lienee ollut hankalaa, mutta aitaukseen saatiin ainakin kaksi hirveä. Villieläimet eivät kuitenkaan kovin mielellään aitauksissa viihdy. Tämä todentui ikävästi myös Häädetjärvellä.

Parkanon Raivalassa asuva Erkki Järvenpää kertoo kuulleensa hirviä aitaukseen ruokkineelta Väinö Sammilta, että toinen hirvistä jouduttiin lopettamaan sen juostua päin aitaa ja loukanneen itsensä.

– Pari hirvee siellä oli, mutta niistä kuoli ensinnä toinen ja sitten vähän ajan päästä kuoli toinen. Ne oli juossu siellä aitaa päin. Varsinkin sitten, kun se toinen meni ensinnä, niin se toinen rupesi sitten sillai sanotaan ikävöitteen siellä, Järvenpää kertoo.

Häädetjärven seudulla asunut Väinö Sammi (1900-75) ruokki aitauksen hirviä ja kertoi kokemuksistaan Erkki Järvenpäälle. Kuva: Merja Sammi

Hän tuntee myös hyvin Häädetjärven alueen, joka nyt kasvaa sankaa metsää. Sodan jälkeen, ehkä vuosina 1945–46 Järvenpää keräsi polttopuiksi hirviaidasta säilyneitä haapapuisia osia. Aivan tarkalleen aitauksen kokoa hän ei osaa arvioida, mutta tietää kohdan, missä aitaa oli nykyisen metsätien kohdalla.

Vielä vuoden 1959 kartassa tuolla kohdin kiemurtelee polku, jota Väinö Sammin veljenpoika Seppo Sammi kutsuu "hirvipoluksi".

Hän kulki 1950-luvun alussa polulla rippikoulupoikana ja näki silloin vielä jäänteitä muun muassa aitauksen pystypuista. Seppo Sammin perheeseen saatiin myös tuiki harvinainen hirvennahka, jota käytettiin komureessä heinien päällä, kun tuli asiaa Parkanon kirkolle kauppaan ja asioille. Hirvennahka oli tuon ajan ylellisyyttä.

– Siihen hirviaitaan oli hirvi hypännyt näin. Ja oliko se sitte kuollu vai oliko ne ampunu sen hirven siihen airalle ja isä sai sen nahaan sitte, Seppo Sammi muisteli syksyllä 2021. Kuva: Markku Sandell / Yle

Hirvikanta kasvoi nopeasti

Kymmenen vuotta hirvien rauhoittamisen jälkeen alkoi varovainen luvallinen metsästys vuonna 1934. Ann-Marie Ahokangas sanoo, ettei hänen isänsä Torsten Rosenbröijer kuitenkaan lähtenyt hirvijahtiin.

Ann-Marie Ahokankaalla tallessa olevia vanhoja valokuvia Parkanosta. Kuva: Ann-Marie Ahokangas

Salametsästys oli jatkunut koko hirvien rauhoitusajan ja käräjillä oli jaettu tuomioita.

Parkanon metsissä säilyneistä hirvistä kasvoi kuitenkin lähialueille vankka kanta ja lehtiuutiset 1930-luvulta kertovat hirviä nähdyn monella paikkakunnilla, mistä niiden luultiin lopullisesti kadonneen.

Hirvikannan kehitystä seurattiin tarkasti. Satakunnan Kansan uutisointia vuosilta 1928-29. Kuva: Satakunnan kansa

Suomessa hirvikanta on eri vuosikymmeninä vaihdellut rajusti ja välillä metsästystä on vähennetty ja pian sen jälkeen lisätty. Suurimmillaan hirvien määrä on ollut yli 150 000 ja pienimmillään huomattavasti alle 100 000 yksilöä.

Keskustelu hirvien aiheuttamista haitoista, kuten metsätuhoista ja liikenneonnettomuuksista, on jatkunut koko itsenäisyyden ajan.

Voit keskustella aiheesta 29.1. kello 23:een saakka.

Lue myös: