Hyppää sisältöön

Yhdysvalloissa voi jatkossa tilata aborttipillerin postitse aina, ei pelkästään koronapandemian aikana

Aiemmin pilleri piti hakea henkilökohtaisesti esimerkiksi terveysklinikalta tai sairaalasta.

Aborttia vastustavat ja puolustavat mielenosoittajat kokoontuivat osoittamaan mieltään Yhdysvaltain korkeimman oikeuden edessä lokakuussa, kun oikeudessa käsiteltiin Texasin tiukkaa aborttilakia. Kuva: Chip Somodevilla/AFP/Lehtikuva

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston (FDA) antoi torstaina päätöksen, joka mahdollistaa aborttipillerien saamisen postitse pysyvästi, ei pelkästään koronapandemian aikana. Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja yhdysvaltalaislehti New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Päätös on harvinainen voitto aborttioikeuden puolustajille maassa, jossa kiista aborttikysymyksestä on kiristynyt jälleen viime vuosina. FDA:n päätös kumoaa aiemman vaatimuksen, jonka mukaan aborttipilleri tulisi hakea henkilökohtaisesti esimerkiksi terveysklinikalta tai sairaalasta. Kansalaisjärjestöt ovat kuvailleet vaatimusta hankaloittavaksi, minkä lisäksi sitä on kritisoinut muun muassa lääkäreiden ammattijärjestö American Medical Association.

Vaatimus kumottiin koronapandemian aikana, mutta sen otti jälleen käyttöön maan edellisen presidentin Donald Trumpin hallinto. Trumpin seuraajan Bidenin hallinto puolestaan kumosi vaatimuksen väliaikaisesti, ja torstaisella päätöksellä muutos tehtiin pysyväksi.

ACLU: Päätös ei vaikuta osavaltioiden rajoituksiin

Uudesta aborttipillerimääräyksestä kerrottiin FDA:n kirjeessä, joka on lähetetty raskaudenkeskeytyksiä ympäröivien sääntöjen helpottamiseen pyrkineen kanteen asianomistajille.

Kirjeen mukaan päätös poistaa rajoituksen, jonka mukaan kyseistä lääkettä mifepristonea saisivat jakaa ainoastaan klinikat, sairaalat ja lääkärin vastaanotot. FDA lisäsi kuitenkin vaatimuksen, jonka mukaan lääkettä jakavien apteekkien tulee olla tähän erikseen sertifioituja.

Päätöksestä iloitsi muun muassa ihmisoikeusjärjestö ACLU. Järjestö kuitenkin painotti FDA:n jättäneen kumoamatta kaikki kyseiseen turvalliseksi kuvailtuun lääkkeeseen liittyvät perusteettomat rajoitukset.

Lääkkeiden avulla tehtävään aborttiin tarvitaan kahta eri lääkettä, mifepristonea ja misoprostolia, jotka voi ottaa turvallisesti ensimmäisten kymmenen raskausviikon aikana.

FDA antoi lääkkeille hyväksyntänsä vuonna 2000, minkä jälkeen niiden käyttö yleistyi kovaa tahtia. Nykyään kyseisten lääkkeiden avulla tehdään ainakin 40 prosenttia kaikista aborteista.

ACLU:n mukaan liittovaltion rajoitusten helpottaminen ei kuitenkaan vaikuta niihin rajoituksiin, joita noin puolet osavaltioista on asettanut mifepristonelle.

Järjestön mukaan päätös antaa kuitenkin lisää mahdollisuuksia ja kapasiteettia niille osavaltioille, joissa raskaudenkeskeytyksien määrät ovat lähteneet kasvuun aborttioikeutta rajoittavista osavaltioista tulevien potilaiden vuoksi.

Aborttia vastustavat ryhmät ovat kritisoineet mifepristoneen liittyvien rajoitusten helpottamista ja väittäneet Bidenin hallinnon päätöksen vaarantavan naiset ja syntymättömät lapset.

Lue myös: