Hyppää sisältöön

Isot velkojat hakevat teknologiayhtiö Urosta konkurssiin

Syksyn kohuyhtiötä hakevat konkurssiin Nordea, Oulun Osuuspankki ja Finnvera, joille Uros on velkaa lähes 13 miljoonaa euroa.

Oulussa kymmeniä ihmisiä työllistävällä Uroksella on ollut vaikeuksia maksaa velkojaan ja saada valmiiksi vuoden 2019 tilinpäätöstään. Kuva: Risto Degerman / Yle

Oulussa toimivaa teknologiayritys Urosta haetaan konkurssiin.

Asiasta viikonloppuna ensin uutisoineen Iltalehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan kolme isoa Uroksen velkojaa jätti konkurssihakemuksen Oulun käräjäoikeuteen perjantaina.

Kohujen keskellä syksyllä ollutta yhtiötä hakevat konkurssiin Osuuspankki, Finnvera ja Nordea, joille Uros on määrätty maksamaan yhteensä noin 13 miljoonan euron velat korkoineen. Pankit ovat suurimpia velkojia: Nordean osuus on 6,7 miljoonaa euroa ja Oulun Osuuspankin lähes 4,5 miljoonaa euroa. Finnvera perii noin 1,7 miljoonan euron saataviaan.

Uroksella on vielä mahdollisuus välttää konkurssi, jos se onnistuu maksamaan velat tai löytää velkojien kanssa muun ratkaisun viimeistään kahdeksan päivän kuluessa mahdollisesta konkurssipäätöksestä. Näin toimittiin esimerkiksi Raahen kultakaivosyhtiö Nordic Goldin kohdalla sen törmättyä talousvaikeuksiin keväällä 2019.

Konserni on kertonut miljardien eurojen liikevaihdosta ja satojen miljoonien eurojen voitoista, mutta rahaa Uroksella näyttää olevan vain paperilla.

Oululaisen Uroksen toimiala on esineiden internet. Yksinkertaistetusti yhtiö kehittää ratkaisuja, joilla erilaisia laitteita voidaan käyttää netin välityksellä etänä. Uros markkinoi tällaisia ratkaisuja esimerkiksi vedenjakelusektorille.

Suurelle yleisölle Uros tuli tutuksi sen jälkeen, kun se ryhtyi Tampereen areenan nimisponsoriksi. Lokakuussa Tampereen areena kuitenkin kertoi irtisanovansa sopimuksensa Uroksen kanssa ja areenan nimi vaihdettiin.