Hyppää sisältöön

Työttömyys väheni kaikissa ikäryhmissä – Kokkola ja Luoto ääripäät Pohjanmaalla

Pohjanmaan ely-keskuksen alueella on edelleen Manner-Suomen alhaisin työttömyysaste, 5,7 prosenttia. Koko maassa työttömyysaste on 9,6 prosenttia.

Viranomaisveneitä valmistavan kokkolalaisen Kewatecin tehtaanjohtaja Jens Ahlskog kertoi Ylelle syksyllä, että yritys palkkaa jatkuvasti uusia työntekijöitä. Kuva: Juha Kemppainen / Yle

Työttömien määrä on vähentynyt yli kolmanneksella Pohjanmaan ely-keskuksen alueella viime vuoteen verrattuna. Marraskuun lopussa ely-keskuksen alueella oli 6 465 työtöntä työnhakijaa. Se on 3 618 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Kokkolan seutukunnassa työttömänä marraskuun lopussa oli 7,7 prosenttia työvoimasta, Vaasan ja Kaustisen seutukuntien työttömyysaste on 5,9 ja Pietarsaaren seutukunnassa 3,9 prosenttia ja Suupohjan rannikkoseudulla 3,7 prosenttia.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli suurinta Kokkolassa 7,8 prosenttia. Vaasan työttömyysaste oli 7,2 ja Pietarsaaren 6,3. Alhaisinta työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Luodon kunnassa, jossa työttömyysaste on vain 1,6 prosenttia.

Työttömyys väheni kaikissa ikä- ja ammattiryhmissä. Nuorisotyöttömyys väheni yli kolmanneksella vuodentakaisesta, pitkäaikaistyöttömyys kasvoi 2,5 prosentilla.

Avoimien työpaikkojen määrä on liki kaksinkertaistunut viime vuodesta. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Pohjanmaan työ­ ja elinkeinotoimistoon marraskuun aikana 2 897, mikä on 1 375 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Marraskuun aikana avoinna oli yhteensä 5 244 työpaikkaa, mikä oli 2 325paikkaa enemmän kuin vuosi sitten.

Käytännössä monessa pohjalaiskunnassa vallitsee täystyöllisyys.

– Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että osaavasta työvoimasta on pulaa niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Vielä työttömyyttäkin huolestuttavampi ilmiö on se, että liian suuri joukko työikäisiä on kokonaan työvoiman ulkopuolella, kertoo ylijohtaja Timo Saari Pohjanmaan ely-keskuksen työllisyystiedotteessa.