Hyppää sisältöön

Työttömyys palasi Kainuussa koronaa edeltävälle tasolle ja monella alalla on nyt työnhakijan markkinat

Kainuun työttömyys on painunut alle kymmeneen prosenttiin. Edellisen kerran samalla tasolla oltiin kaksi vuotta sitten. Työvoimahallinnon mukaan työvoiman kysyntä on ollut tänä vuonna poikkeuksellista, ja hakijoista on ollut pulaa moniin tehtäviin.

Kainuussa tarvitaan tekijöitä muun muassa metsäalan töihin, mutta kovin kysyntä on sosiaali- ja terveydenhuollon osaajista. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Kainuun työttömyys on painunut alle kymmeneen prosenttiin. Työvoiman kysyntä on ollut tänä vuonna korkealla tasolla, ja moniin tehtäviin olisi voinut olla enemmänkin hakijoita, kertoo Kainuun ely-keskuksen työvoima-asiantuntija Atte Laitinen.

– Kyllä nyt voisi sanoa, että Kainuussa on monin paikoin työnhakijan markkinat. Paikkoja on hyvin tarjolla esimerkiksi sote-, metalli-, metsä-, rakennus- ja kaivannaisalalla.

Marraskuun lopussa Kainuussa oli alle 3 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 400 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyystilanne on parantunut hieman myös koronaa edeltävään aikaan verrattuna.

Paras työllisyystilanne Kainuussa on Sotkamossa, jossa työttömyysprosentti on 6,5. Kajaanissa luku on 8,8 prosenttia ja Puolangalla 15,8 prosenttia.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.