Tyhjä sikala on surullinen näky.
Surullinen on mieskin, joka esittelee karsinoita, joissa vielä viime jouluna emakot porsivat.
Vihtiläinen Ollikkalan sikatila oli Suomen ensimmäinen ja ainoa vapaaryhmäporsitustila. Emakot saivat vapaasti porsia, missä halusivat. Niitä ei suljettu häkkeihin.
Isäntä Jari Ollikkala huitoo käsillään ja kävelee ympäriinsä.
– Tässä oli viisi karsinaa ja ruokintapisteet. Emakot saivat täysin vapaasti liikkua karsinoiden välillä, Ollikkala esittelee nyt jo siivottua, hiljaista sikalaa.
Vapaaporsitustila ehti toimia kuusi vuotta.
Ryhmäporsitustilalla emakot imettivät porsaita yhdeksän viikkoa, kun tavanomaisissa sikaloissa porsaat vieroitetaan jo neljän viikon ikäisenä. Ollikkalan siat saivat myös tonkia olkipahnoilla.
Sikala teki myös tiivistä yhteistyötä Helsingin yliopiston kanssa. Se toimi yliopiston tutkimussikalana. Eläinlääkäriopiskelijat kävivät tutustumassa sikoihin ja tekemässä käytännön harjoitteluja sikojen hoitoon liittyen.
Ollikkala muistelee haikeana, kuinka joskus opiskelijoiden kanssa mentiin katsomaan sikoja pimeän aikaan varovasti. Porsaiden syömisestä kuuluvaa lutkusta lukuun ottamatta oli hiljaista.
Ollikkalan sikala ajettiin alas kesällä. Nyt Jari Ollikkalan isän rakentaman navetan ylisille kiemurtelee jono, kun viimeiset kinkut myydään.
– Olen tavallaan ylpeä siitä, että me olemme pystyneet toteuttamaan tämänkin, myymään lihaa itse kuluttajille.
Suomessa on noin 770 sikatilaa. (siirryt toiseen palveluun)Keskimääräinen sikojen lukumäärä tiloilla on noin 1 200. Isoimmilla tiloilla voi olla kymmenentuhattakin eläintä.
Sikalat hupenevat kymmenen prosentin vuosivauhdilla, kertoo Suomen Sikayrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Ari Berg. Hänen mukaansa lopettajien joukossa on erikokoisia sikaloita. Lopettaminen johtuu useimmiten taloudellisista syistä.
Eläinten hyvinvointiin omistautunut Ollikkalan sikala joutui lopettamaan toimintansa, koska kauppa ei käynyt riittävän hyvin. Päivittäistavarakauppa ei jatkanut sopimusta lihanjalostajan kanssa, eikä uutta sopimuskumppania löytynyt.
– Hyllypaikka hävisi S-ryhmästä, jonne me myimme kymmenen sikaa viikossa. Emme kyenneet itse myymään suoraan kuluttajille sellaista määrää lihaa. Niin siinä kävi. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa, Jari Ollikkala kertoo.
Tytär, agrologi Veera Ollikkala on ollut innokkaasti alusta lähtien mukana sikojen kasvatuksessa.
Käy sääliksi Veeraa, isä sanoo.
Isä Jari on itse tehnyt töitä sikojen parissa vuodesta 1982.
– Olemme pystyneet luovimaan sikatalouden kommelluksissa ja myrskyissä pitkään, hän sanoo.
Aluksi emakoita oli parikymmentä ja välillä tila kasvoi yli 400 emakon sikalaksi. Viimeisinä vuosina sikalassa porsi 36 emakkoa, ja kaikki porsaat kasvatettiin lihasioiksi asti tilalla.
Veera Ollikkala sanoo, että vastuullista sikataloutta ei voi harjoittaa vain sesonkien mukaisesti. Kuluttajien pitäisi ostaa vastuullisesti kasvatettua sianlihaa muulloinkin kuin vain jouluna.
Jari Ollikkala: Vain entistä isommat ja tehokkaammat tuotantolaitokset selviävät jatkossa
Isä Ollikkala on samaa mieltä tyttärensä kanssa siitä, että pelkkä kinkun myynti jouluna ei riitä, mutta enemmänkin hän tuntuu olevan turhautunut koko lihantuotantojärjestelmään. Teurastamot saavat määrätä sianlihalle hinnan, joka täytyy hyväksyä, koska liha on pakko myydä heti, toisin kuin esimerkiksi vilja.
Ollikkalan mukaan vastuullisesti tuotetusta premium-lihasta täytyy olla valmis maksamaan sille kuuluva hinta. Hän kritisoi myös päivittäistavarakaupan katteita, jotka saattavat nostaa hinnat liiankin korkeiksi.
Jari Ollikkala pelkää, että piensikaloiden tukala tilanne enteilee sitä, että aina vain isommat tehotuotantosikalat pystyvät jatkossa pärjäämään.
Sikoja tuskin on enää Ollikkalaan tulossa.
Joku muu tulonlähde on keksittävä. Sikojen jäljiltä tilalla on 1 500 neliötä lämmitettyä tilaa odottamassa käyttäjäänsä. Jari Ollikkala saattaa alkaa vuokrata tiloja esimerkiksi autoharrastajille ja navetan vinttiä vaikkapa kesähäille.
Veera Ollila haluaa myös jatkaa yrittäjänä maatalouden parissa.
Tänä jouluna olisi vihdoin mahdollisuus pitää lomaa.
– Tänä jouluna ei tarvitse miettiä, kuka nousee jouluaamuna sikalaan, sanoo Veera Ollikkala.
Luomusikala Karkkilassa tekee kaiken itse, ilman välikäsiä
Tilateurastamo Kiven Säästöpossun luomutilalla Karkkilassa siat ruokitaan tänäkin jouluaattona. Maanviljelijä Reetta Kivi on asunut opiskeluja lukuun ottamatta koko elämänsä tilalla. Nyt hän hoitaa yhdessä miehensä Timo Kolin kanssa tilaa.
Tilalla siirryttiin jo edellisen sukupolven aikana luomuun vuonna 1989. Lehmät vaihdettiin sioiksi 1960-luvulla. Säädösten mukainen luomusikala rakennettiin vuonna 2007. Suomessa on vain 16 luomusikaa tuottavaa tilaa (siirryt toiseen palveluun).
Hän uskoo, että pärjäämisen edellytyksiä ovat olleet tilan hyvä sijainti pääkaupunkiseudun kupeessa sekä se, että tila on onnistunut pitämään ohjakset omissa käsissään ilman välikäsiä.
– Meillä on omissa näpeissämme tämä ketju. Me kasvatamme ja teurastamme itse possut, ja meillä on oma lihaleikkaamo. Me pakkaamme lihan itse ja myymme sen suoraan tilalta.
Tilalla on myös palkattuja työntekijöitä, mutta Kivi ja Koli teurastavat myös itse sikoja. Teurastaminen on Kiven mukaan hiljainen toimenpide.
Kun sian viimeinen päivä koittaa, eläinlääkäri tarkastaa jokaisen yksitellen. Sitten ne kävelevät yksi kerrallaan muutaman kymmenen metrin päähän sikalasta teurastamoon.
– Siat eivät todellakaan kilju, koska laumahysteriaa ei ehdi syntyä, Reetta Kivi sanoo.
Kiven tilateurastamon sikalan päätuote on puolikas sika läpi vuoden. Pelkillä joulukinkuilla ei elä.
Kun toimittaja ja kuvaaja kävelevät isäntäpariskunnan kanssa sikalaan kameroineen, porsaat ampaisevat pakoon yhtä sorkkaa.
Nopeasti ne kuitenkin päättävät tulla laumana tarkkailemaan ja nuuhkimaan keitä vierailijat ovat. Kuuluu valtava röhinä, kiljahduksia ja ääntä, joka kuulostaa koiran haukahduksilta. Kolmesta sadasta porsaasta lähtee ääntä.
Sikojen leuat jauhavat tauotta olkia.
– Sikojen päivittäisiin puuhiin kuuluu pahnan kanssa touhuaminen ja pahnan pöllyttäminen. Välillä ei näy kuin kärsää vähän, kun ne kaivautuvat pahnojen sekaan, kertoo maanviljelijä Reetta Kivi.
Alkupään karsinoissa on noin neljänkymmenen kilon porsaita juoksentelemassa. Niillä on reilusti tilaa peuhata. Viimeisissä karsinoissa on seuraavaksi teuraalle meneviä sadan kahdenkymmenen kilon jössiköitä. Niilläkin vaikuttaisi olevan tilaa liikkua. Yksi karsinallinen vetelee päiväunia.
Kaikki siat näyttävät samanalaisilta tuijottaessaan, mutta Reetta Kivi kertoo, että jokaisella on omanlaisensa luonne. Joku on vilkkaampi ja tulee uteliaampana lähemmäs vieraita.
Sikalassa on isot ikkunat. Siat pääsevät ulos heti, kun ilmat lämpenevät. Ne saavat olla pakkaseen asti pihalla. Jotkut nukkuvatkin ulkona.
Kuuden seitsemän aikaan sikalassa alkaa touhut hiljentyä.
– Kyllä täällä öisin tasainen kuorsaus kuuluu, Reetta Kivi sanoo.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23:een asti.
Lue myös: