Mauri Posio palaa Keminmaan kunnanjohtajaksi tammikuussa – pitämättömille lomille määräämisestä on luovuttu

Mauri Posio jäi virkavapaalle Keminmaan kunnanjohtajan tehtävästä viime vuoden elokuussa.

Mauri Posio on toiminut Keminmaan kunnanjohtajana vuodesta 2013 alkaen. Kuva: Keminmaan kunta

Mauri Posio palaa Keminmaan kunnanjohtajaksi vuodenvaihteen jälkeen.

Kunnanhallitus oli aiemmin esittänyt, että Posio määrättäisiin pitämään pitämättömät lomansa alkuvuodesta. Siitä ei kuitenkaan tehty päätöstä kuntatyönantajalta saadun konsultaation perusteella.

Posiota kuultiin pitämättömien lomien määräämisestä 15. joulukuuta.

Posio jäi virkavapaalle Keminmaan kunnanjohtajan tehtävästä viime vuoden elokuussa, koska hänet valittiin Lapin sote -valmisteluhankkeen hankejohtajaksi. Hänet kuitenkin irtisanottiin uudesta tehtävästä koeajalla viime vuoden marraskuussa.

Posio valittiin Keminmaan kunnanjohtajan jatkokaudelle vuonna 2018 yhden äänen erolla. Uutta kautta ovat leimanneet monet kiistat. Esimerkiksi kunnanjohtajan johtajasopimuksesta ei ole vieläkään sovittu.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.