Hyppää sisältöön

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä: liikunta- ja virkistystilat kiinni kahdeksi viikoksi

Pandemiaryhmän arvion mukaan avi voisi asettaa rajoituksen voimaan vuoden alusta, jolloin ne olisivat voimassa noin tammikuun puoli väliin saakka. Avin harkinnan varaan jää, rajataanko lasten ja nuorten harrastukset pois näistä rajoituksista.

Uusista rajoituksista ei voisi vapautua koronapassin käytöllä. Rajoitukset koskisivat muun muassa kuntosaleja. Kuvituskuva. Kuva: Matti Myller / Yle

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä käsitteli keskiviikon kokouksessaan maakunnan koronavirustilannetta. Tartuntojen ilmaantuvuus on jälleen uudella ennätystasollaan ja terveydenhuollon kuormitus jatkuu erittäin korkeana. Epidemiaennuste näyttää kriittiseltä, ellei sen leviämistä kyetä rajaamaan tehokkaasti.

Valtioneuvoston päättämistä toimista ainoastaan ravintolarajoitusten nähdään vaikuttavan Kanta-Hämeen tilanteeseen. Tämän vuoksi maakuntaryhmä päätti esittää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tartuntatautilain 58 g -pykälän mukaista tilojen sulkemista kahden viikon määräajaksi.

Pykälä koskisi alla lueteltuja tiloja:

  • Joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat.
  • Yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat.
  • Tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat.
  • Huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat.
  • Sisäleikkipuistot ja -paikat.
  • Kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Pykälässä tarkoitettu päätös ei koske ammattiurheilemista, eikä yksityiselämän tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. Pykälässä tarkoitetuista rajoituksista ei voi vapautua koronapassin käytöllä.

Maakuntaryhmän puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen kertoo, että kaikki mahdolliset toimet ovat tarpeen kontaktien minimoimiseksi, jotta terveydenhuollon kantokyky voidaan tammikuussa turvata omikron-variantin nopealta leviämiseltä. Lisäksi rajoitukset antaisivat lisäaikaa kolmansien koronarokotusten antamiselle.

– Aluehallintoviraston harkinnan varaan jää, rajataanko lasten ja nuorten harrastukset pois näistä rajoituksista, Sally Leskinen toteaa.

Arvio on, että aluehallintovirasto voisi asettaa rajoituksen voimaan vuoden alusta, jolloin ne olisivat voimassa noin tammikuun puoliväliin saakka.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.