Hyppää sisältöön

Elokuvateatterit menevät kiinni ensi viikolla pääkaupunkiseudulla – Finnkinon johtaja: “Tällä on isot taloudelliset vaikutukset”

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kielsi kaikki yleisötilaisuudet sisätiloissa 28. joulukuuta lähtien. Sen myötä myös elokuvateatterit sulkevat ovensa.

Elokuvateatterit menevät kiinni pääkaupunkiseudulla 28.12 lähtien. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Elokuva-alalle tuli musta joulu, kuten muutama päivä sitten jo uumoiltiin. Etelä- Suomen aluehallintovirasto ilmoitti tänään, että kaikki yleisötilaisuudet kielletään ensi viikon tiistaista 28. joulukuuta lähtien. Kielto päättyy 17. tammikuuta 2022 eli kestää yhteensä kolme viikkoa.

Suomen suurimman elokuvateatteriketjun Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila vahvistaa Ylelle, että kaikki HUSin alueella olevat elokuvateatterit sulkevat ovensa.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että elokuvateatterit joudutaan sulkemaan. Elokuvanäytökset joudutaan Avin päätöksellä lopettamaan 28. joulukuuta lähtien.

Joulunaika on yksi tärkeimpiä elokuvien markkinapaikkoja, ja sinne on perinteisesti ajoitettu isoja koko perheen elokuvia ja menestyselokuvien jatko-osia. Jo moneen kertaan eteenpäin siirretty Johanna Vuoksenmaan elokuva 70 on vain numero piti saada ensi-iltansa ensi viikolla. Nyt elokuvaa joudutaan siirtämään taas eteenpäin.

– Kyllä tässä kaikki suunnitelmat menevät uusiksi. Joulunaika on elokuvateattereille vuoden tärkein sesonki ja nyt se jää toteutumatta. Sillä on tietysti isot vaikutukset kaikille elokuvateattereille ja elokuvien levittäjille myös taloudellisesti, Wolf-Mannila toteaa.

Hän kertoo, että jo ohjelmistossa olevat elokuvat pyritään ottamaan uudestaan ohjelmistoon, kun rajoitukset hellittävät.

– Mutta totta kai kaikki tahot joutuvat laittamaan suunnitelmansa uusiksi tämän seurauksena.

Wolf-Mannila ei osaa vielä arvioida rahallisesti menetetyn joulusesongin taloudellisia vaikutuksia.

– Kyllä tällä on isot taloudelliset vaikutukset. Emme ole vielä ehtineet laskea niitä. Pyrimme ensin saamaan kaikki käytännön asiat kuntoon. Joulunaika on taloudellisesti merkittävä sesonki, Wolf-Mannila toteaa.

Mitä mieltä olet elokuvateattereiden sulkeutumisesta? Voit keskustella aiheesta 24.12. kello 23:een saakka.

Lue myös:

.
.