Hyppää sisältöön

Kuopio tanssii ja soi aloittaa alkuvuodesta 2022 uuden toiminnanjohtajan etsinnän – Johanna Rajamäki ei jatka tehtävässä

Kuopio tanssii ja soi ry aloittaa alkuvuodesta uuden toiminnanjohtajan rekrytoinnin. Tehtävässä elokuussa 2021 aloittanut Johanna Rajamäki ei jatka enää joulukuun jälkeen tehtävässä.

Johanna Rajamäki aloitti Kuopio tanssii ja soi ry:n toiminnanjohtajana elokuussa 2021. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Kuopio tanssii ja soi -yhdistys kertoo tiedotteessaan, että toiminnanjohtaja Johanna Rajamäki ei jatka enää joulukuun 2021 jälkeen tehtävässään. Rajamäki aloitti yhdistyksen toiminnanjohtajana tämän vuoden elokuussa.

– Syksyn festivaalin myötä minulle selvisi, että tämän työn hoitaminen vaatii enemmän ympärivuotista läsnäoloa Kuopiossa kuin mitä olin odottanut. Päätos oli erittäin vaikea, Rajamäki kommentoi tiedotteessa.

Väliaikaisena toiminnanjohtajana toimii tuottaja Sirpa Miettinen.

Yhdistyksen puheenjohtaja Mika Sutinen kertoo tiedotteessa Johanna Rajamäen lähdön olevan heille menetys.

– Olemme käyneet tilanteesta keskustelua eikä hänen päätöksensä tullut lopulta yllätyksenä. Päätös on tehty hallitusti ja yhdessä Kuopio Tanssii ja Soi:n hallituksen kanssa, Sutinen sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa ensi kesän Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman pohjatyöt on jo tehty ja saatetaan loppuun Riku Lehtopolun, Sirpa Miettisen ja ammattitaitoisen tiimin käsissä. Uuden toiminnanjohtajan rekrytointi aloitetaan 2022 alkuvuodesta.

– Tämänhetkinen oletuksemme on, että uusi toiminnanjohtaja voisi aloittaa heti kesän jälkeen, toki sillä tavoitteella että hän pääsisi mukaan seuraamaan tapahtuman rakentumista jo keväällä edes välimatkan päästä, Mika Sutinen kirjoittaa.

Aiheesta aiemmin: