Hyppää sisältöön

Jouluruokakassit jaettiin nopeassa tahdissa Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkosto jakoi joulun alla yhteensä 1 300 jouluruokakassia.

Hämeenlinnassa ruokakasseja oli jaossa kaikkiaan 130. Kuva: Hämeenlinna-Vanajan seurakunta

Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkoston jouluruokakassien jakaminen onnistui Hämeenlinnan seudulla. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan jouluruokakassit jaettiin loppuun jo 18 minuutissa. Jouluisia ruokakasseja oli jaossa kaikkiaan 1 300, joista 130 jaettiin Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakoniatyöntekijä Timo Heikan mukaan kymmenen henkilöä jäi ilman ruokakassia, mutta heidät ohjattiin toisille jakopaikoille.

– Näin kaikki tuen tarvitsijat saivat lopulta jouluisen ruoka-avun, kertoo Heikka.

Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkostolla on useita auttamispisteitä Hämeenlinnan alueella. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan jouluruokakasseja jaettiin tänä vuonna Poltinahon seurakuntatalossa.

– Viime vuonna jaoimme ensimmäisen kerran jouluruokakasseja Hämeenlinnan kirkosta. Se korvasi aikaisemmin järjestetyn Vähävaraisten joulujuhlan, jota ei voitu järjestää koronan takia, kertoo puolestaan diakoni Katja Lahti.

Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkoston kautta jaetaan kaupoista annettua hävikkiruokaa ja EU-ruokaa vähävaraisille perheille ja yksittäisille henkilöille. Ruokajakeluun osallistuvat seurakuntien ja muiden toimijoiden vapaaehtoiset ja työntekijät.

Verkostoon kuuluvat Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan lisäksi Janakkalan, Kalvolan, Hattulan ja Hauhon seurakunnat.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.