Länsi-Pohjan kunnat eivät ehdi koronatestata todistusta tarvitsevia Ruotsiin menijöitä – töitä on yllin kyllin sairastuneiden testaamisessa

Länsi-Pohjan koronatilanteen huonontuminen on ruuhkauttanut kuntien testauspisteet. Tämän vuoksi Ruotsiin menijöiden ja negatiivista koronatestitodistusta tarvitsevien kannattaa hakeutua koronatestiin yksityisille testausasemille.

Suomi palautti tiistaina sisärajavalvonnan, ja Ruotsiin menijöiltä vaaditaan nyt muun muassa tuore negatiivinen koronavirustestitulos. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Tänään, kun Suomi palautti sisärajavalvonnan rajoilleen, Ruotsi alkoi vaatia maahantulijoilta korkeintaan 48 tuntia vanhaa negatiivista koronatestitulosta.

Ruotsin kansanterveysviraston (siirryt toiseen palveluun) mukaan testiä ei voi korvata rokotetodistuksella tai todistuksella taudin sairastamisesta.

Negatiivinen koronatestitulos vaaditaan kaikilta yli 12-vuotiailta. Haaparannan rajapoliisilta saadun tiedon mukaan testiä ei kuitenkaan vaadita säännöllisesti rajan ylittäviltä työntekijöiltä, opiskelijoilta tai esimerkiksi perheiltä, joissa lapset ovat välillä Suomessa asuvan ja välillä Ruotsissa asuvan vanhempansa luona.

Työmatkalaisten tilanteen helpottamiseksi sallitaan myös viikkoa ennen Ruotsiin saapumista tehty testi, jonka tulos on negatiivinen, tai vaihtoehtoisesti rokotetodistus.

Uudet määräykset ovat voimassa tammikuun loppuun asti.

Länsi-Pohjassa kädet täynnä työtä ilman ylimääräisiä testattaviakin

Samaan aikaan kun testattavien määrä kasvaa Ruotsin vaatiessa tuoretta negatiivista testitodistusta maahan tulijoilta, Länsi-Pohjan koronatilanne on huonompi kuin kertaakaan koko koronapandemian aikana.

– Meillä on alueella valtavasti tartuntoja ja myös altistuneita. Eilen sain tiedon, että alueella oli 37 positiivista testitulosta. Se on pandemia-ajan ennätys. Näin huonoa tilannetta meillä ei ole vielä ollut, sanoo Tornion kaupungin avoterveydenhuollon osastonhoitaja Marianne Junes-Leinonen.

Länsi-Pohjan koronatilanteen huonontuminen on ruuhkauttanut kaikkien kuntien testauspisteet, Junes-Leinonen jatkaa.

– Nyt kun Ruotsiin menijät tarvitsevat negatiivisen testituloksen, painetta testaamiseen tulee myös meille. Siihen tarpeeseen emme kuitenkaan pysty vastaamaan. Meillä on ihan täysi työ, että pystymme testaamaan oireiset, hän sanoo.

Junes-Leinonen sanoo, että koronatestitodistuksen saadakseen kannattaa hankkiutua yksityisille testiasemille.

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.