Hyppää sisältöön

Viimeiset kiusaukset nähdään Jyväskylässä suunniteltua myöhemmin – koronarajoitukset siirtävät ensi-illan uudenvuodenaatolta

Jyväskylän Ooppera on joutunut lykkäämään tämäntalvisen esityksensä ensi-iltaa viime metreillä. Uuden ensi-illan ajankohtaa ei vielä tiedetä.

Viimeiset kiusaukset -oopperan esityspaikkana on Jyväskylän kaupunginteatteri. Kuva: Isto Matias Janhunen / Yle

Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset -oopperan piti saada ensi-iltansa Jyväskylässä ylihuomenna uudenvuodenaattona. Esitys siirtyy koronarajoitusten takia.

Valtioneuvosto ilmoitti tiistaina, että koronapassia ei voi lähiviikkoina käyttää vaihtoehtona alueellisille rajoituksille. Oopperaväki sai tiedon koronapassin jäädyttämisestä eilisillan harjoituksiin.

– Olemme tilanteesta hyvin harmissamme ja olihan tämä varsinkin esiintyjille shokki. Voi sanoa, että tämä tuli ihan puskista. Onneksi esitys on kuitenkin jo valmis. Toivomme, että pääsemme toteuttamaan ensi-illan mahdollisimman pian, kertoo Jyväskylän Oopperan hallituksen puheenjohtaja Kari Malinen.

Malinen toteaa, että Jyväskylän Ooppera noudattaa viranomaisten ohjeistuksia ja tiedottaa, kun tietoa ensi vuoden esityksistä on saatavilla.

– Jos rajoitukset kestäisivät nyt ilmoitettuun 20. tammikuuta saakka, niin siinä on ensi-ilta ja kolme esitystä sinä aikana. Täytyy alkaa järjestellä nyt asioita niihin lipun hankkineiden tilannetta, että mihin esityksiin he voisivat tulla.

Ensi-ilta aiotaan järjestää heti, kun se on koronarajoitusten ja tuotannon aikataulujen puitteissa mahdollista.

Esityksessä on mukana lähes 150 henkilöä lukuisissa tehtävissä: lavalla, laulamassa, soittamassa, tekniikassa ja näyttämömiehinä.

Malinen toteaa, että erityisesti koronarajoitusten muutokset nopealla aikataululla harmittavat.

– Ne vievät mattoa jalan alta, mutta eihän niihin voi suhtautua muuten kuin tapahtuneena tosiasiana. Yritämme parhaamme, että esityksiä voidaan ainakin jonkin verran pitää. Ensi-iltaan lipun ostaneille haluamme tarjota mahdollisuuden, että halutessaan he pääsevät tänään järjestettävää ennakkoesitystä seuraamaan, sanoo Malinen.

Viimeiset kiusaukset -oopperan päärooleissa Jyväskylässä laulavat Johanna Rusanen (Riitta) ja Jaakko Ryhänen (seppä Högman). Paavo Ruotsalaisen roolissa vuorottelevat Mika Kares ja Petri Lindroos.

Ooppera kertoo ottavansa henkilökohtaisesti yhteyttä ensi-iltaan lipun hankkineisiin henkilöihin.

Lisätty Malisen kommentteja kello 9:40