Hyppää sisältöön

VR:n uudistus hyödyttää nastolalaisia ja iittiläisiä: Lahti–Kouvola-välin juniin lähiliikenteen hinnat

Myös lähiliikenteen alennukset tulevat käyttöön Lahden, Kouvolan ja Kotkan välisessä junaliikenteessä.

Lähijunat liikennöivät jatkossa Lahden, Kouvolan ja Kotkan välillä Z- ja O-tunnuksilla. Aiemmin reitillä kulkeneet junat määriteltiin taajamajuniksi. Kuva Lahden rautatieasemalta joulukuussa 2021. Kuva: Petri Niemi / Yle

Junamatkustaminen Lahden ja Kouvolan välillä tulee jatkossa halvemmaksi. VR laajentaa lähiliikennehinnoittelunsa Lahden ja Kouvolan välisiin juniin 5. tammikuuta 2022 alkaen.

Reitit, aikataulut ja kalusto pysyvät samana. Hinnoittelusta tulee yhdenmukainen esimerkiksi Lahden ja Helsingin välisen lähiliikenteen kanssa, minkä seurauksena suurin osa hinnoista laskee. Sama muutos koskee Kouvolan ja Kotkan välistä liikennettä.

Myös lapsia, opiskelijoita, eläkeläisiä ja vapaa-ajan matkoja tekeviä siviili- ja varusmiespalvelusta suorittavia henkilöitä koskevat lähiliikenteen alennukset tulevat Lahden ja Kouvolan välille. Esimerkiksi alle 7-vuotiaat matkustavat junalla maksutta vaikkapa Nastolasta Lahden asemalle.

VR alkaa myydä lippuja uudella hinnoittelulla 30. joulukuuta.

Päijät-Hämeen puolella lähijunat pysähtyvät Lahden ja Kouvolan välillä Iitin Kausalassa sekä kolmella asemalla Nastolassa.

Lahti–Kouvola–Kotka-välillä lähijunat liikennöivät uudistuksen jälkeen Z- ja O-tunnuksilla. Aiemmin VR määritteli reitillä kulkevat junat taajamajuniksi.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.