Hyppää sisältöön

Koronarajoitukset sulkevat torstaista lähtien Kanta-Hämeen uimahalleja ja liikuntapaikkoja

Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräykseen perustuvat tilojen käyttöä koskevat rajoitukset ovat voimassa 12. tammikuuta asti.

UImahallien ovet sulkeutuvat jälleen ainakin toviksi. Niin myös Hämeenlinnan uimahalli. Arkistokuva. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Koronapassin käyttöä rajoitetaan Kanta-Hämeessä määräajaksi torstaista 30. joulukuuta alkaen. Tähän liittyen kunnat sulkevat omia liikuntapaikkojaan.

Hämeenlinnassa sulkeutuvat (siirryt toiseen palveluun) kaikki kaupungin sisäliikuntatilat, kuntosalit, uimahallit ja ulkoliikuntapaikkojen pukukopit kahdeksi viikoksi.

Hämeenlinnassa myös Scandic Aulangon kylpyläosasto sulkeutuu. Hotelli toimii normaalisti ravintolarajoitukset huomioiden.

Riihimäki sulkee (siirryt toiseen palveluun) uimahallin ja jäähallin. Ulkoliikuntapaikat sen sijaan ovat avoinna kaiken, mutta niitä käyttäessä tulee huomioida turvavälit. Ulkoliikuntapaikkojen pukuhuonetilat eivät ole käytössä sulkuaikana.

Forssassa menee kiinni (siirryt toiseen palveluun) viihdeuimala Vesihelmi. Sulkuaikana Vesihelmessä voidaan järjestää lääkinnällistä kuntoutusta.

Janakkalassa sulkeutuvat (siirryt toiseen palveluun) muun muassa Tervakosken uimahalli, liikuntahallit ja Liinalammin avantouinnin pukutilat.

Myös muut Kanta-Hämeen kunnat sulkevat omia sisäliikunta- ja harrastustilojaan sekä ulkokenttien pukuhuoneita. Tiedot kannattaa tarkistaa kuntien verkkosivuilta.

Rajoitukset voimassa 12. tammikuuta asti

Liikuntapaikkojen sulku ei koske nuorten ohjattuja pienryhmiä, eikä ammattiurheilijoita. Avin määräykseen perustuvat tilojen käyttöä koskevat rajoitukset ovat voimassa 12. tammikuuta asti.

Lisäksi esimerkiksi nuorisotilojen ja kirjastojen kävijämääriä rajoitetaan määräysten mukaisesti.

Valtioneuvosto päätti aiemmin tällä viikolla, että koronapassia ei voi käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille. Kanta-Hämeessä on tällä hetkellä kielletty sisätiloissa yli 10 henkilön ja ulkona yli 50 henkilön yleisötilaisuudet.

Lue myös: