Hyppää sisältöön

Yksi suihke nenään voisi luoda tuntien suojan koronavirusta vastaan – "biologinen maski" saattaa olla tärkeä apukeino tulevien muunnosten kanssa

Nenäsuihketta on tutkittu Suomessa soluviljely- ja eläintutkimuksilla. Hiirille sieraimiin annettu suihke suojasi koronatartunnalta vielä kahdeksan tuntia suihkeen antamisen jälkeen.

Terveyskeskuksen työntekijät valmistelevat koronarokotuksia walk in -rokotustilaisuudessa. Kuvattu Seinäjoen terveyskeskuksessa 11.12.2021. Kuva: Mirva Ekman / Yle

Helsingin yliopistossa on kehitetty noin vuoden ajan uutta suojautumiskeinoa koronatartuntaa vastaan.

Tutkimusryhmä antoi tuotteelle väliaikaisen kutsumanimen Covidiini.

Nenään suihkutettava valmiste antaa lyhytaikaista suojaa virustartuntaa vastaan. Tutkimuksessa mukana ollut Helsingin yliopiston tutkijatohtori Anna Mäkelä kuvailee sumutetta nenään laitettavaksi "biologiseksi maskiksi".

– Tämä on kehitetty nimenomaan niitä tilaisuuksia varten, joissa on riski levittää virusta. Ennaltaehkäisyyn siis, Mäkelä sanoo.

Suihketta on tutkittu nyt soluviljely- ja eläintutkimuksilla. Hiirille sieraimiin annettu suihke suojasi koronatartunnalta vielä kahdeksan tuntia suihkeen antamisen jälkeen.

Tutkimusryhmä toivoo, että suoja on yhtä pitkäkestoinen ihmisillä. Tämä selviää, kun luvat ihmistutkimuksiin saadaan.

– Esimerkiksi näin uudenvuoden alla suihkeen voisi ottaa alkuillasta, ja sen teho kestäisi pikkutunneillekin asti.

Testien mukaan suihke toimii yhtä hyvin kaikkia variantteja vastaan. Oletus on, että se toimii myös tuleviin virusmuunnoksiin. "Biologinen maski" ei kuitenkaan korvaa rokotuksia.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Anna Mäkelä on toiveikas uuden nenäsumutteen suhteen. Kuva: Anna Mäkelä

Sumute herätti heti kiinnostusta

Viime tiistaina julkaistu tutkimusartikkeli (siirryt toiseen palveluun) herätti heti kiinnostusta ja sai tuhansia jakoja sosiaalisessa mediassa, vaikka sitä ei vielä ole ehditty vertaisarvioida.

Muun muassa yhdysvaltalainen Michiganin yliopiston entinen professori Eric Topol jakoi artikkelin Twitterissä.

Mäkelän mukaan valmisteesta tekee erityisen sitä varten kehitetty teknologia. Vastaavaan teknologiaan perustuvaa tuotetta ei löydy vielä markkinoilta.

– Olemme kehittäneet molekyylin, joka tunnistaa koronaviruksen piikkiproteiinissa erittäin hyvin säilyneitä alueita, jotka pitävät yllä viruksen toimintaa, ja estää niiden kyvyn luoda infektioita.

Mäkelä on ollut perustamassa Pandemblock Oy -yritystä, joka parhaillaan selvittää mahdollisuuksia suihkeen saamiseksi markkinoille. Hanke ja rahoituksen hankkiminen ovat vielä alkuvaiheessa.

– Vaikka emme saisi tuotetta markkinoille vielä omikronin aikana, on syytä olettaa, että tämä valmiste toimii myös tuleviin variantteihin, joita on suurella todennäköisyydellä tulossa, Mäkelä sanoo.

Mäkelän mukaan nenäsumutteena annettava valmiste voisi tulevaisuudessa olla mahdollinen myös muille hengitysteiden kautta tarttuville virustaudeille, kuten vaikkapa influenssalle.

Myös nenään sumutettava rokote suunnitteilla

Helsingin yliopistolla on kehitetty myös nenäsumutteena annettavaa koronarokotetta. Tuotetta ei pidä sekoittaa väliaikaista suojaa antavaan "biologiseen maskiin".

Valmisteen idea on ohittaa nykyisten lihakseen piikitettävien rokotteiden haittavaikutukset, kuten lihassärky ja kuume, sekä tuottaa parempaa vastustuskykyä tartuntaa ja vakavia oireita vastaan.

– Olen itse ollut rokotesumutteen tutkimuksessa lähinnä kannustusjoukoissa, mutta lupaavalta sekin vaikuttaa, Mäkelä sanoo.

Juttua muokattu 31.12.2021 klo 13.46: Tarkennettu kohta "vastaavaa tuotetta ei löydy vielä markkinoilta" muotoon "vastaavaan teknologiaan perustuvaa tuotetta ei löydy vielä markkinoilta". Lisätty myös Mäkelän kuvaus valmisteessa käytettävästä teknologiasta.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 31.12.2021 kello 23 saakka.

Lue myös: