Hyppää sisältöön

Teollisuusliitto uhkaa pysäyttää noin 300 teknologiateollisuuden toimipaikkaa – lakko ravistelisi koko Suomen taloutta

Valtakunnansovittelija on kutsunut Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton sovittelemaan työriitaa tiistaina 4. tammikuuta 2022. Teknologiateollisuuden mukaan lakon vaikutukset olisivat "aivan valtavat".

Riku Aalto Teollisuusliiton talossa Helsingissä 30.12.2021. Kuva: Pekka Tynell / Yle

Työntekijöitä edustava Teollisuusliitto uhkaa aloittaa lakon teknologiateollisuudessa. Lakonuhka koskee lähes 300:aa toimipaikkaa teknologiateollisuudessa ja malmikaivosten sopimusaloilla.

Toimipaikkakohtaiset lakot sekä koko toimialoja koskevat ylityökiellot olisivat voimassa 14.–23. tammikuuta välisellä ajalla. Myös Ammattiliitto Pro on jättänyt lakkovaroituksen.

Työtaistelu pysäyttäisi merkittävän osan Suomen teknologiateollisuudesta. Lakko uhkaa kolhia vakavasti myös koko Suomen taloutta.

– Meillä oli pitkät neuvottelut Teknologiateollisuuden työnantajien kanssa, emmekä päässeet yhteisymmärrykseen palkankorotuksen tasosta emmekä myöskään sopimuskauden pituudesta. Ja tästä johtuen päätimme antaa lakkovaroituksen, kun neuvotteluissa ei päästy eteenpäin, sanoi Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto Ylelle.

Valtakunnansovittelijan toimisto kertoi noin tunti lakkovaroituksen jättämisen jälkeen Twitterissä, että Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton työriidan sovittelu alkaa tiistaina 4. tammikuuta 2022.

Aiemmin valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala kertoi Ylelle haastattelussa, ettei vielä tiedetä, käytäisiinkö neuvotteluja kasvotusten vai etänä.

– Tämä joulun aika on aika vaikea, ihmisiä on myöskin lomilla, Piekkala arvioi tuolloin.

Lain mukaan valtakunnansovittelija voi esittää työ- ja elinkeinoministeriölle työnseisauksen siirtämistä kahdella viikolla, jos se kohdistuu yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin tai vahingoittaa huomattavasti yleistä etua.

Teknologiateollisuus: Lakon vaikutukset olisivat "aivan valtavat"

Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajien väliset työehtosopimusneuvottelut kariutuivat tuloksettomina 27. joulukuuta. Osapuolten välille jäi railo palkkaratkaisuun liittyvistä erimielisyyksistä.

Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemen mukaan lakkovaroitus oli odotettavissa. Hän pitää valitettavana, ettei "kustannuskilpailukyvyn ja ostovoiman kannalta" saavutettavissa olevaa neuvottelutulosta ole löytynyt.

Jarkko Ruohoniemi Teollisuuskeskuksessa Helsingissä 30. joulukuuta. Kuva: Pekka Tynell / Yle

– Totta kai tämä olisi erittäin laaja ja vaikutuksiltaan aivan valtava lakko, jos tällainen pääsee alkamaan. Nyt pyritään valtakunnansovittelijan johdolla löytämään ratkaisu, Ruohoniemi sanoo.

Teknologiateollisuus lopetti aiemmin valtakunnallisen työehtosopimustoiminnan. Samalla perustettiin uusi Teknologiateollisuuden työnantajat ry niitä yrityksiä varten, jotka haluavat neuvotella valtakunnallisen työehtosopimuksen sen sijaan, että ne lähtisivät neuvottelemaan yrityskohtaisesta sopimuksesta.

Teknologiateollisuuden työnantajiin on järjestäytynyt 975 teknologiayritystä, mikä on 60 prosenttia Teknologiateollisuus ry:n jäsenistä. Jäsenyritysten palveluksessa on noin 158 000 työntekijää ja toimihenkilöä.

Myllerrys neuvottelujärjestelmässä on viilentänyt työmarkkinoiden ilmapiiriä.

Eilen Teollisuusliitto ja ammattiliitto Pro antoivat lakkovaroituksen Keitele Groupiin ja kolmeen muuhun mekaanisen metsäteollisuuden yritykseen. Ammattiliittojen perustelu työtaisteluun on se, etteivät yritykset ole halunneet neuvotella niiden kanssa työehtosopimuksista.

Myös metsäteollisuudessa neuvotellaan yrityskohtaisista sopimuksista, koska Metsäteollisuus ry ei enää tee valtakunnallisia sopimuksia.

Juttua korjattu 30.12. kello 17.10: Jutun otsikossa viitattiin virheellisesti noin 300 yritykseen, kun kyse on noin 300 toimipaikasta.

Voit keskustella aiheesta 31.12. kello 23:een saakka.

Lue lisää: