Hyppää sisältöön

Pellikan perhe taistelee luontokatoa vastaan ja haluaa toimia niin kuin opettaa – talousmetsä sai rinnalleen suojelupalstan

Kristiina Tanila-Pellikka ja Petri Pellikka odottivat suojelupäätöstä vuosikausia. He halusivat osan metsästään luonnonsuojelualueeksi, jotta tulevilla sukupolvillakin olisi mahdollisuus nauttia monimuotoisesta luonnosta.

Suojelupäätöksellä Kristiina Tanila-Pellikka ja Petri Pellikka toivovat tuottavansa iloa myös perheen tyttärille, joista nuorimmainen Noora ennätti vanhempiensa kanssa metsäretkelle. Kuva: Päivi Rautanen/Yle

Jo pieni kävelymatka Kristiina Tanila-Pellikan ja Petri Pellikan suojellulle metsäpalstalle on mielenkiintoinen.

Porvoossa asuvat Pellikat ovat suojelleet kaksi hyvin erilaista metsäpalstaa, yhteensä seitsemän hehtaaria Etelä-Pohjanmaalta Jalasjärveltä. Palstat sijaitsevat lähellä heidän vapaa-ajan asuntoaan, Kristiinan synnyinkotia.

Matka käy pihapiiristä kohti lehtomaista, tiheähköä suojelumetsää. Pienen puron solina kuuluu jo etäällä. Haastatteluhetkellä talvi vielä odotteli tuloaan.

Toinenkin Metso-suojelukohde on lähellä. Se on kallioisempi ja karumpi, Pellikoiden mielestä hyvin kaunista metsää sekin.

Kävelemme läpi perheen talousmetsän, jota hoidetaan jatkuvan kasvun periaatteella. Silmät osuvat matkan varrella metsittyneeseen tervahautaan. Siitä on aikoinaan viety tervaa rannikolle laivojen kunnossapitoon.

Jontua pitkin

Astumme polulle. Sitä kutsutaan jontuksi. Se ei ole ihmisten tallaama, vaan eläimet ovat tottuneet kulkemaan tätä reittiä.

– Kauriita on nähty aika lähellä meidän taloa, ja välillä lauma menee peltojen poikki. Varsinkin talvella näkee eläinten jalanjälkiä, kuten metsälintujen, ketun ja susienkin jälkiä. Toki hirvetkin tulevat lähelle. Aika vilkas paikka tämä on, Kristiina Tanila-Pellikka kuvailee metsää, jossa hän on retkeillyt, marjastanut ja sienestänyt lapsuudestaan saakka.

Pellikoiden suojelema metsä on kuitenkin jo ehtinyt muuttua siitä, millaisena Kristiina Tanila-Pellikka muistaa sen lapsuudestaan. Kolmostien uusi linjaus halkoi hänen vanhat hiihtometsänsä.

– Tien rakentaminen muutti tätä metsää, melumaisemaa ja alueen eläimistöä. Täytyy toki ymmärtää liikenneturvallisuutta lisäävät tarpeet, mutta luontoarvot ovat meille erityisen tärkeitä. Haluamme omalta osaltamme pitää yllä ja säilyttää tätä luontoa sellaisena paikkana, että täällä olisi sekä ihmisten että eläinten hyvä olla.

Kaukokartoituksen professori Petri Pellikka haluaa toimia kotimetsissään niin kuin opettaa Suomessa ja maailmalla: luontokatoa vastaan tulee toimia. Kuva: Päivi Rautanen/Yle

Vastuu toimia niin kuin opettaa

Puolison kotimetsistä ja vuosien varrella hankituista lisähehtaareista on tullut tärkeitä myös Petri Pellikalle, Helsingin yliopiston kaukokartoituksen professorille.

– Nämä metsät ovat myös meidän tyttäriemme lapsuuden leikkimaisemia. Talvella hiihtelemme täällä. Minulle lomaa on myös metsänhoito. Se on terapeuttista ja tekee hyvää mielelle ja fyysiselle kunnolle. Täällä luonnonsuojelualueella emme toki saa tehdä enää mitään metsänhoidollisia töitä, mutta keräämme toki marjoja ja sieniä niin kuin ennenkin, Petri Pellikka selvittää.

Petri Pellikka kertoo, että perhe ryhtyi selvittämään suojelualueen perustamista puhtaasti luonnonsuojelullisista syistä, mutta professorina häntä painoi myös vastuu toimia niin kuin opettaa.

Pellikka on johtanut ja tuottanut tutkimustietoa (siirryt toiseen palveluun) kymmenen vuoden ajan Helsingin yliopiston Taitan tutkimusasemalla Keniassa.

– Kun Afrikassa pohdimme, miten metsää pitäisi säästää monien ekosysteemipalvelujen vuoksi, niin olisihan se vähän outoa, jos en omaa metsää suojelisi samalla tavalla.

Myös Kristiina Tanila-Pellikka toimii opetusalalla, luokanopettajana Porvoossa.

Ei niin paljon hyvää, etteikö jotain haittaakin

Pellikoiden suojelema tiheähkö, lehtomainen metsä lukuisine eri puulajeineen antaa lämpöä ja suojaa muun muassa kauriille ja monille muille metsän eläimille, mutta se on myös monien hyönteisten elinympäristö.

Samalla kun suojelualueet hidastavat luonnonkatoa ja edistävän luonnon monimuotoisuutta, niillä on haittapuolensakin. Pellikat tulevat todennäköisesti kärsimään näistä haitoista omissa jatkuvan kasvatuksen talousmetsissään.

– Kauriit tulevat syömään noita meidän kuusia talousmetsän puolelta. Kun nämä suojelualueen vanhat kuuset kaatuvat, niistä voi tulla tuhohyönteisiä, jotka leviävät talousmetsän puolelle. Joten ei tämä pelkästään ole ihanaa luonnonsuojelua, vaan naapurimetsäkuviot saattavat kärsiä tästä, Petri Pellikka huomauttaa.

Pellikat omistavat edelleen suojelemansa metsän, mutta suojelupäätöksen jälkeen heillä ei ole oikeutta metsätaloustöihin omassa metsässään. Kaatuneita puita ei voi korjata polttopuiksi. Kuva: Päivi Rautanen/Yle

Kesti luvattoman pitkään

Suojelualueen perustaminen ei ole hätäisen hommaa. Pellikoilla suojelupäätöksen saaminen kesti peräti kuusi vuotta. Se ihmetyttää heitä aikana, jolloin luonnonkatoa vastaan pitäisi taistella.

– Kriteeritkin ehtivät vähän vaihtua, mikä viivästytti suojelun edistymistä. Kun kävimme prosessin alkuvaiheilla metsäammattilaisen kanssa aluetta läpi, totesimme, että kriteerit juuri ja juuri täyttyvät. Se varmasti hidasti asian etenemistä, kun olimme siinä kintaalla. Varmasti myös asiasta päättävässä ely-keskuksessa oli ruuhkaa, Petri Pellikka arvioi päätöksenteon hitautta.

Lopulta suojelukriteerit muuttuivat niin, että Pellikkojen alunperin esittämä kuiva kalliokarukkokangas ei ollut enää suojelun arvoista metsää, vaan suojelukohteiksi haluttiin rehevämpiä, lehtomaisia metsiä, joita pohjalaismaakunnista vähemmän löytyy.

– Silloin tuumasimme, että laitetaan puronvarsimetsä mukaan ja myös tuollainen korpikuusikko, niin saadaan alue suojeltua.

Petri Pellikan mielestä muuttuvat kriteerit eivät saisi vaikuttaa hakemukseen, joka on jätetty sisään edellisten kriteereiden aikana.

Korvaussummasta piti neuvotella

Tunnesyistä Pellikat eivät myyneet suojelualueen metsäpohjaa valtiolle, vaan halusivat pitää sen omassa omistuksessaan siitäkin huolimatta, että heillä ei ole enää mitään metsänhoidollisia oikeuksia omassa metsässään.

Suojelupäätös tehtiin luontoarvojen perusteella, mutta valtion alueesta korvaama summa perustuu puolestaan puuston kuutiomäärään.

Pellikat eivät olleet tyytyväisiä valtion esittämään korvaussummaan. Heillä oli eri näkemys korvattavan puuston määrästä kuin mitä asiantuntija oli sen arvioinut maastossa kartoitushetkellä.

Petri Pellikka hyödynsi omaa ammattiosaamistaan. Hän selvitti Metsäkeskuksen tietokannoista suojelualueen puuston kuutiomäärät ja neuvottelemalla päästiin yhteisymmärrykseen. Pellikat saivat yksityisestä suojelualueestaan muutaman tuhannen euroa alkuperäistä suuremman korvaussumman.

– Vaikka luonnonsuojelu on se päällimmäisin syy miksi tähän ryhdyimme, halusimme toki myös kunnollisen korvauksen. Jos alue ei olisi päätynyt suojeluun, se olisi jäänyt jatkuvan kasvatuksen metsäksi eli metsäksi, jossa on aina puusto päällä eikä siellä tehdä avohakkuita.

Tietoa saatavilla

Petri Pellikka neuvoo metsänomistajia pitämään puoliaan ja näkemään itsekin vaivaa suojelualueiden korvauspäätöksissä.

– Uskon, että moni olisi lyönyt hanskat tiskiin jo odottelemisen aikana. Viranomaisten arvioita pidetään yleensä oikeina, eikä niitä uskalleta kyseenalaistaa.

Petri Pellikka muistuttaa, että tänä päivänä metsänomistaja saa helposti omien palstojensa metsävarat nähtävilleen omilla pankkitunnuksillaan.

– Kuka tahansa voi itse tarkistaa, millaiset kuutiomäärät omista metsistä löytyy. Harva tätä tietää, mutta omassa ammatissani kartoitan metsiä Suomessa ja Afrikassa ja tiesin, mistä lähteä etsimään pelkälle maastoarvioinnille vertailevaa puumäärää.

Lisärahoitusta kaivataan

Suomen Luontopaneeli ehdottaa uusimmassa selvityksessään (siirryt toiseen palveluun) lisärahoitusta Metso-suojeluohjelmalle.

Myös Petri Pellikka uskoo, että metsänomistajan korvausperusteisiin tulee muutoksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

– Koska metsän tulisi sitoa aina vain enemmän hiiltä, niin todennäköisesti myös metsän järeydellä on tulevaisuudessa merkityksensä suojelupäätöstä tehtäessä ja korvausta maksettaessa.

Suojelumetsiä pitäisi Luontopaneelin mukaan myös saada tasaisesti lisää joka maakuntaan, jotta suomalaisilla olisi tasavertainen mahdollisuus nauttia monimuotoisesta luonnosta eri puolilla Suomea.

Hätiköinnin sijaan suunnitelmia

Kristiina Tanila-Pellikka pelkää, että liian monet metsänomistajat tekevät omaisuutensa kanssa hätiköityjä, liian lyhytkantoisia päätöksiä.

Näin varsinkin, jos asuu etäällä metsistään.

– En minäkään lapsena ja nuorena näissä metsissä kulkeneena ajatellut, että näissä on rahaa kiinni tai että mitä näille voisi tehdä. Metsänomistajissa on paljon nuoria aikuisia, joiden omistukseen metsät tulevat ehkä yllättäen, eikä ole suunnitelmia niiden varalle.

Täällä on helppo hengittää, kuvaa 17-vuotias Noora Pellikka metsää, jossa myös hänen äitinsä on lapsena ja nuorena retkeillyt, marjastanut ja sienestänyt. Kuva: Päivi Rautanen/Yle

Tuleville sukupolville

Kristiina Tanila-Pellikan mukaan Suomessa tarvitaan vielä paljon keskustelua luonnon monimuotoisuuden puolesta, jotta kokonaisuus ymmärretään.

– Ettei kävisi niin, että joudumme harmittelemaan ratkaisujamme. Täytyy tehdä kauas tähtääviä päätöksiä, jotta ympäristömme säilyy sellaisena, että siitä on hyötyä myös tuleville sukupolville.

Pellikoiden nuorin tytär, 17-vuotias Noora Pellikka astelee eläinten tallaamaa jontua perheen suojelumetsälle vanhempiensa perässä. Kotimetsät suojelualueineen ovat todennäköisesti joskus hänen ja sisariensa metsiä.

– Nämä metsät ovat olleet iso osa lapsuuttani ja nuoruuttani ja niin tulee varmasti olemaan aikuisuudessakin. Tänne me varmasti siskojen kanssa palataan.

Noora Pellikka on ikäisekseen saanut melko paljon tuntumaa myös erilaisiin metsiin, kun hän on tarponut isänsä jalanjäljillä tutkimusmetsissä Keniassa saakka.

– Onhan se aika iso muutos Afrikan sademetsistä tällaiseen havumetsään. Pidän tästä suomalaisesta metsästä enemmän. Tunnen tämän hyvin. Siellä Afrikan metsissä on paljon tuntemattomia, itselle pelottaviakin asioita. Täällä on helpompi olla. Ehkä täällä saa paremmin happea, Noora Pellikka hymyilee.

Aiheesta voi keskustella tiistaihin 4. tammikuuta 2022 kello 23 asti.

Lue lisää: