Hyppää sisältöön

Lasten koronarokotusajat menevät kuin kuumille kiville, suosio yllätti kunnissa – Kuopiossa ajat varattu parhaimmillaan kymmenessä minuutissa

5–11-vuotiaiden lasten koronarokotukset ovat käynnistyneet monissa kunnissa. Perheet ottavat nyt innokkaasti rokotuksia lapsille.

Jaana Honghin käytti perheen lapset Maxin ja Sanin koronarokotuksessa Kuopiossa. Kaikki olivat tyytyväisiä rokotteen saamiseen. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Lasten koronarokotukset ovat herättäneet paljon kiinnostusta. Suosio on yllättänyt kunnissa. Esimerkiksi Kuopiossa maanantaina 7–11-vuotiaille avatut ajat varattiin puhelinajanvarauksen kautta kymmenessä minuutissa.

Honghinin perheessä onnistuttiin nappaamaan rokotusajat molemmille lapsille.

– Tosi hyvä oli saada nyt lastenkin kohdalla tämä asia eteenpäin. Toinen rokotekin tulee nyt nopeasti. Tulee semmoinen olo, että olemme nyt suojautuneet, perheen äiti Jaana Honghin toteaa.

Lasten rokottamista pohdittiin ennakkoon ja erityisesti se mietitytti, onko rokotteesta jotain haittaa lapsille. Lopulta päätös oli itsestäänselvä, myös lapsille.

– Tuntuu aika hyvälle, 10-vuotias Maxi Honghin pohtii rokotteen antamisen jälkeen.

– Nyt en sairastu koronaan oikein pahasti, lisää pikkusisko Sani Honghin.

Koronarokotuksia on ryhdytty antamaan 5–11-vuotiaille joissain kunnissa jo viime vuoden lopussa. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Koronan leviämistahti kasvattaa rokotteiden kysyntää

Rokotusajat ovat olleet haluttuja myös esimerkiksi Siilinjärvellä ja Ylä-Savon soten alueella. Myös Helsingissä rokotusajat täyttyivät nopeasti.

Ylä-Savossa on rokotettu viime viikosta lähtien ja jo noin 200 lasta on saanut koronarokotteen.

Ylä-Savon soten terveysjohtaja Eija Jestola myöntää yllättyneensä pienempien lasten koronarokotusten suosiosta perheissä. Hän arvelee itse yllättyneensä siksi, että lasten koronarokotuksia koskeva julkisuus ei kaikilta osin ole ollut myönteistä.

– Kysyntään on nyt varmasti vaikuttanut koronatartuntojen määrä, joka on kasvanut myös Ylä-Savossa, Jestola pohtii.

Kehittämisylihoitaja Tuija Pakkala Siilinjärven kunnasta kertoo, että perheet ovat olleet yhteydessä koronarokotusten tiimoilta.

– Kyselyjä on tullut kohtalaisen paljon. Erityisesti niissä kysytään, milloin tulee lisää aikoja tarjolle, Pakkala tiivistää.

Myös Siilinjärvellä ajat ovat menneet nopeasti. Tällä hetkellä kunnassa rokotetaan lähinnä riskiryhmään kuuluvia lapsia. Niin ikään Pakkala on yllättynyt kysynnästä. Hän odotti aikaisemmin, että maksimissaan puolet 5–11-vuotiaista lapsista tullaan rokottamaan.

– Tämän hetken kysyntä näyttää sellaiselta, että rokotteita halutaan kovasti. Arvioisin, että prosentti voi olla noin 60–70 prosentin luokkaa, Pakkala sanoo.

Ylä-Savon soten alueella aikojen suureen kysyntään on jo nyt vastattu siten, että lapsille on järjestetty ensi viikolla myös ilta- ja viikonloppuaikoja. Nämä ajat ovat keskitetty Iisalmeen.

Ylä-Savon soten terveysjohtaja Eija Jestola kertoo, että Iisalmeen on tulossa lapsille koronarokotusaikoja myös iltoihin ja viikonloppuun. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Kunnilla vaihtelevia käytäntöjä

Lasten rokottaminen on järjestetty eri kunnissa hieman eri tavoin, pääsääntöisesti kuitenkin ajanvarauksella joko netin kautta tai puhelimitse. Rokotukset myös käynnistyvät hieman eri tahtiin.

Ylä-Savon soten neljässä kunnassa rokotukset ovat keskitetty neuvoloihin, kun taas esimerkiksi Kuopiossa kouluikäisille rokotusaikoja on aluksi annettu kolmelle eri koululle, näistä yhdessä koronarokotuksia annetaan ainoastaan riskiryhmäläisille.

Joensuun kantakaupungin alueella lasten koronarokotukset aloitetaan ensi viikolla ja ne keskitetään entisen keskustan neuvolan tiloihin Malmikadulla.

Keskustele aiheesta 8.1.2022 klo 23:een saakka.

Lue lisää: