Hyppää sisältöön

Sörnäisten metroaseman järjestyksenvalvojan tapon yrityksestä epäilty mies on vangittu

Poliisi epäilee, että miehen tavoitteena oli ampua valvojaa. Hän ei kuitenkaan ilmeisesti saanut asettaan toimimaan.

Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle

Helsingin käräjäoikeus on vanginnut 27-vuotiaan miehen järjestyksenvalvojan tapon yrityksestä Sörnäisten metroasemalla uudenvuodenpäivänä.

Poliisi epäilee, että miehen tavoitteena oli ampua valvojaa. Yhtään laukausta ei kuitenkaan ammuttu, koska poliisin mukaan mies ei mahdollisesti saanut asetta toimimaan.

Tilanne sai alkunsa, kun kolme ihmistä oli käyttäytynyt uhkaavasti ja häiriköinyt lipuntarkastajia ja järjestyksenvalvojia laiturialueella.

- Tämänhetkisen tiedon mukaan epäilty oli vastustanut laiturialueelta poistamista ja käyttäytynyt aggressiivisesti. Järjestyksenvalvoja oli käyttänyt häneen kaasusumutetta. Tämän seurauksena epäilty oli ottanut esiin aseen ja tähdännyt sillä asianomistajaa, kertoo tutkinnanjohtaja Juhani Vuorisalo.

Tapon yrityksen lisäksi miestä epäillään ampuma-aserikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.