Hyppää sisältöön

Tykkilumilta pääsee luonnonladuille Lounais-Suomessakin – pakkaset pohjustivat Harjureitin hiihtokuntoon

Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajalla oleva ulkoilualue houkuttelee hiihtäjiä laajalta alueelta, kun lyhyiden tekolumilatujen kiertely alkaa kyllästyttää. Kunnon routakerros enteilee pitkää kautta.

Iiris Metsämäki ehtii koulujen loman aikana ladulle päiväsaikaan. Kuva: Jari Hakkarainen / Yle

Huittislainen Iiris Metsämäki iloitsee hiihtokauden alkamisesta, ja läheinen Harjureitti Säkylässä on tullut tutuksi. Metsämäki on jo aamupäivällä ehtinyt ladulle, koska lukiolaisella vielä on joululomaa.

– Olen hiihtänyt lapsesta asti, ei mitenkään kilpailumielessä mutta omaksi iloksi.

Nyt on takana neljä kilometriä.

– Täällä on hyvä maasto, on mäkiä, mutta ei liikaa, sanoo Iiris Metsämäki.

Vuodet eivät ole veljiä keskenään, ja hiihtokauden pituus Harjureitillä, kuten muuallakin Lounais-Suomessa on vaihdellut paljon.

Loimaan, Oripään, Säkylän ja Huittisten yhdessä ylläpitämä reitistö kahden maakunnan rajalla on noin 70 kilometrin päässä rannikolta. Ilmavirtojen noustessa harjujen yli sateet tiivistyvät ja lunta sataa.

Silti lumitakuuta ei voi antaa, esimerkiksi kaksi vuotta sitten latuja ei saatu kunnolla tehdyksi. Vuosi sitten suksi luisti alkuun loistavasti Harjureitin laduilla, mutta lumet sulivat nopeasti.

Lupaavat ennusmerkit kevättalvelle

Oripääläinen yrittäjä, Toimintalomien Esa Lähteenmäki on yksi keskeisistä ulkoilualueen puuhamiehistä. Hän on seurannut latutilannetta vuodesta 2020, kun ensimmäistä kertaa Harjureitti oli käytössä.

Alkaneen kauden ennusmerkit ovat hyvät, koska joulukuun suhteellisen kovat pakkaset tulivat ennen lumisateita.

– Kyllä nyt voimme optimistisia olla. Routaa on puolen metriä syvyydessä ja latu ei sula alakautta. Ennusteiden mukaan uutta lunta tulee lisää ensi viikolla. Toivotaan että tänä vuonna päästäisiin hiihtämään maaliskuun loppuun saakka, Esa Lähteenmäki miettii.

Juhani Moisolle on maisemat ovat tulleet tutuksi latutraktorin kopista katsottuna. Kuva: Jari Hakkarainen / Yle

Latureitin koko pituus on 25 kilometriä, se on kaksoislatua ja välissä on tilaa luisteluhiihtoon. Valaistua osuutta on 14 kilometriä.

Latua kunnossa pitävä Juhani Moisio vetää isolla traktorillaan latukonetta. Moottorikelkkapelillä työ olisi todella hankalaa.

– Ei onnistuisi kelkalla, kuudessa tunnissa tämän ajaa tällä järeällä kalustolla kuntoon, Juhani Moisio sanoo.

Luonnonlumi on oma juttunsa

Paraisilta Harjureitille hiihtämään saapuneet Bengt Engström ja Harry Grönfors ovat päässeet kiertämään tekolumilatua kotikulmillaan jo ennen joulua.

Bengt Engström sanoo hiihtäneensä 150 kilometriä tykkilumella tehtyä noin kahden kilometrin kierrosta, mutta luonnonlumilla hiihtäminen on oma juttunsa.

– Tämä on ensimmäinen kerta luonnossa pitkällä ladulla, sanoo Harry Grönfors.

Hän ei kuitenkaan myönnä laskevansa kilometrejä.

– Sen aika on ohitse minun iässäni, lasken sen ajan minkä olen ulkona ja liikkumassa, se riittää minulle.

Talvipyöräilylle oma reitti?

Harjureitti on ulkoilualue, jolla on esimerkiksi laavuja kulkijoiden vapaaseen käyttöön. Yrittäjät tarjoavat lisäksi esimerkiksi majoitusta ja saunomismahdollisuutta.

Korona-ajan vaikutuksesta kävijämäärät ympäri vuoden ovat lisääntyneet.

Esa Lähteenmäki iloitsee pakkasesta ja lumesta. Kuva: Jari Hakkarainen / Yle

– Kun on pitkät ladut, siinä ei ole pakko olla lähikontaktissa. Laavuja on useita, ja niillä voi levätä ja syödä makkaroita, Esa Lähteenmäki sanoo.

Sulan maan aikaan maastopyöräilijät ovat hyödyntäneet ulkoilualuetta. Reitillä kuljetaan niin omilla kuin vuokrapyörilläkin.

Sen sijaan pohjoisen hiihtokeskuksissa muotiin tullutta talvipyöräilyä leveärenkaisilla maastopyörillä ei voi ainakaan vielä Harjureitillä harrastaa. Kysyntää tällekin lajille on, mutta erillistä talvipyöräilyreittiä ei ole.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella 9. tammikuuta kello 23 saakka.