Maanantaina koulut alkavat lähiopetuksessa ainakin Helsingissä – aluehallintovirasto ja kaupunki eivät ehdi päättää ja valmistella siirtymää

Helsingissä palataan lähiopetukseen joululoman jälkeen ensi maanantaina. Kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan mukaan aika ei riitä etäopetuksen käynnistämiseen välittömästi. Siihen on kuitenkin valmistauduttu.

Ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan Helsingissä aloitetaan koulunkäynti joululoman jälkeen lähiopetuksessa. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Ministerityöryhmän ohjeistusta mahdollisesta etäopetukseen siirtymisestä odotetaan parhaillaan käynnissä olevista neuvotteluista. Päätäntävalta etäopetuksesta on kuitenkin aluehallintovirastoilla ja kunnilla.

Ainakin Helsingin kaupunki on jo ilmoittanut opetushenkilöstölleen, että loman jälkeinen työskentely käynnistyy lähiopetuksena kouluissa.

– Juuri lähetin Wilma-viestin, että menemme lähiopetukseen ja viestimme heti, jos muutoksia tulee, Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas toteaa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Oona Mölsä arvioi, että nopeimmillaankin mahdolliseen etäopetukseen päästäisiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella aikaisintaan loppuviikosta.

Myös muu Suomi karttaa etäkoulua

Moni muukin kunta ja kaupunki on jo päättänyt paluusta lähikoulun. Näiden joukossa ovat esimerkiksi Joensuu ja kaikki muut Pohjois-Karjalan kunnat.

Koulunkäynti jatkuu joululoman jälkeen lähiopetuksessa myös Kanta-Hämeessä, Tampereella, Oulussa, Turussa ja Porissa.

Tilannetta seurataan kunnissa kuitenkin tiiviisti, Rovaniemen koulutuspalveluiden palvelualuepäällikkö Kai Väistö toteaa.

– Pidän etäopetukseen siirtymistä viimeisenä vaihtoehtona, mutta tarvittaessa siirtyminen etäopetukseen on nopeaa. Kaupungin häiriötilanteiden johtoryhmä arvioi tilannetta ja tekee päätöksensä yhteistyössä tartuntatautiviranomaisten kanssa.

Kuopiossa koulut ovat alkaneet jo tällä viikolla lähiopetuksessa, samoin Inarissa.

Helsingissä etäkoulun valmistelu vie viikon

Esimerkiksi Helsingissä siirtymä etäopetukseen vaatii useamman päivän paitsi päätöksenteon, myös valmistelutöiden takia. Pelkästään etäopetusaikaisen ruokailun organisointi kestää 5-7 päivää. Haasteena on myös edessä oleva viikonloppu, jolloin kaikkia järjestelyjä ei voida tehdä.

Tekemistä riittää myös oppilaiden varustuksen tarkistamisessa, täydentämisessä ja ohjeistamisessa.

– Jos laajaan etäopetukseen mennään, niin nythän siinä olisi mukana yksi kokonaan uusi ikäluokka eli nelosluokkalaiset. Heillä ei kaikilla välttämättä ole tietokoneita tai edes yhteyksiä kotona, Järvenkallas muistuttaa.

Päätöksentekovaltuudet etä- ja lähiopetuksesta on jaettu eri kunnissa eri tavoin. Helsingissä päätösvalta on kaupunginhallituksella, joka delegoi päätäntävaltaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajalle kuukaudeksi kerrallaan.

Poikkeukselliset opetusjärjestelyt edellyttävät aina myös epidemiologisen arvioinnin tilanteesta.

Mahdollinen päätös etäopetukseen siirtymisestä tehdään vasta aluehallintoviraston ja epidemiologisen arvion jälkeen.

Helsinki aikoo ainakin toistaiseksi pitäytyä luokka- ja koulukohtaisissa, tarpeen mukaan tehtävissä poikkeusjärjestelyissä.

– Pian näemme joka tapauksessa, miten tämä tilanne kehittyy. Useimmiten, kun kaikki menee etään, sieltä ei ihan heti ole pois tultu.

Uutinen päivittyy

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 8.1.2022 kello 23 saakka.

Lue myös: