Oulun kaupungin sisäliikuntapaikat ja uimahallit avautuvat tänään

Liikuntapaikoilla tarkistetaan koronapassi yli 16-vuotiailta. Maskin käyttöä suositellaan. Kaikille avoimia vesivoimisteluita ei vielä järjestetä, sillä niiden terveysturvallisuutta ei voida taata.

Uimahallit saavat olla taas Oulussa auki. Kuvassa Raksilan uimahalli tammikuussa 2020. Kuva: Päivi Seeskorpi / Yle

Oulun kaupunki on ilmoittanut avaavansa hallinnoimansa uimahallit ja muut sisäliikuntapaikat tänään 10. tammikuuta. Myös aikuisten ryhmäliikunta voi alkaa.

Ainoastaan kaikille avoimia vesivoimisteluita ei nyt järjestetä, koska suurten osallistujamäärien vuoksi turvavälien pitäminen voi olla vaikeaa.

Koronapassi tarkistetaan Oulun kaupungin liikuntapaikoilla 16 vuotta täyttäneiltä. Varattujen vuorojen osalta vuorojen yhdyshenkilö tarkistaa passit.

Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi liikuntatiloissa, samoin pyydetään esimerkiksi välttämään käteisellä maksamista

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto purki muun muassa urheilu-, liikunta- ja virkistystiloja koskevan sulun Pohjois-Pohjanmaalta lauantaina 8. tammikuuta. Se astui voimaan välittömästi.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.