Hyppää sisältöön

Hellnäsin silta Maksamaalla suljetaan kahdeksi kuukaudeksi

Sillan puukansi on vaurioitunut ja joudutaan uusimaan. Edellisen kerran puukansi uusittiin kymmenen vuotta sitten.

Hellnäsin sillan kansirakenteen uusimisen kustannusarvio on noin 230 000 euroa. Kuva: Tuomo Rintamaa / Yle

Maksamaan saaristoon johtava Hellnäsin silta Vöyrillä suljetaan liikenteeltä reiluksi kahdeksi kuukaudeksi. Syynä on sillan puukannen uusiminen siihen tulleen vaurion takia.

Edellisen kerran sillan puukansi on uusittu vuonna 2012. Normaalisti puukannen elinkaari sillassa on keskimäärin 25 vuotta, mutta syksyllä 2020 siltaan on tullut raskaan ajoneuvon aiheuttaman vaurio, jonka takia koko kansirakenne on nyt uusittava.

Kustannusarvio kansirakenteen uusimiselle on reilut 230 000 euroa.