Hyppää sisältöön

Kunnat ovat ihmeissään koululaisten koronatestausten takia

Vielä ei kunnilla ole tietoa siitä, mikä taho hankkii kotitestit koululaisille. Suositus on, että peruskoululaiset ja toisen asteen opiskelijat testataan kaksi kertaa viikossa. Kotitesteistä on huutava pula.

Koululaisten testaaminen kahdesti viikossa on iso urakka. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Koronaministerityöryhmän suositus koululaisten testaamisesta kaksi kertaa viikossa aiheuttaa epätietoisuutta kunnissa. Vielä ei ole tiedossa, tulevatko testauksista huolehtimaan opetuksen järjestäjät vai terveysviranomaiset.

– Tietoa ei ole myöskään siitä, kuka testit koululaisia varten hankkisi. Odotamme parhaillaan tarkempia ohjeita siitä, miten pitää organisoitua, sanoo Hämeenlinnan opetustoimenjohtaja Mika Mäkelä.

Myös Riihimäki odottavalla kannalla

Riihimäeltä kerrotaan, että kaupunki on tietoinen ministerityöryhmän suosituksista ja seuraa tiiviisti tilannetta.

– Julkisuudessa on uutisoitu, että huoltovarmuuskeskus selvittäisi kotitestien hankintaa ja odotamme tältä osin yleisempää linjausta, kertoo Riihimäen sivistysjohtaja Jarkko Niiranen.

Ministerityöryhmä suosittaa, että lasten ja nuorten kotitestaamista on lisättävä ja peruskoululaisten ja toisen asteen oppilaat on testattava kahdesti viikossa. Ongelmia tuottaa nyt myös se, että kotitestit ovat kiven alla.

Kotitestejä tulee maahan vähitellen

S-ryhmä kertoo, että se on lennättänyt rahtikoneellisen koronan kotitestejä Kiinasta. Lasti on purettu ja lähtee maanlaajuiseen jakeluun Sipoon logistiikkakeskuksesta. Myymälöissä testit ovat huomenna tiistaina, kerrotaan S-ryhmästä.

Apteekkariliiitosta kerrotaan puolestaan, että pikatestejä tulee apteekkien käyttämille lääketukkukaupoille, mutta määrät eivät vastaa apteekkien kysyntään.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.