Hyppää sisältöön

Talviolympialaiset ovat ovella, mutta Pekingissä ihmisiä kiinnostaa kisakuumeen sijaan korona

Arkea maailmalta: Olympialaisiin saapuvat joutuvat tiukkaan kisakuplaan, mutta sen valvonta on vaikeaa, kirjoittaa Ylen Kiinan-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley, joka päätyi vahingossa kuplan sisälle.

Kirsi Crowley Kuva: Nella Nuora / Yle, kuvankäsittely Harri Vähäkangas / Yle

PEKING Huhut kiertävät kaupungissa kuumina. Suljetaanko Peking pian kokonaan? Pääseekö kukaan katsomaan olympialaisten avajaisia miljoonakaupungin Linnunpesä-stadionille?

Entä minkälainen koronasoppa kuuluisassa olympiakuplassa tullaan keittämään? Jäävätkö urheilijat jumiin kiinalaiseen sairaalaan, jos he saavat koronaviruksen tai altistuvat?

Ja entä jos nuori urheilija päättää liimata tennareihinsa Tiibetin vapauttamista vaativan tarran?

Se on ainakin varmaa, että tulevina viikkoina asukkaiden arkea rajoitetaan jollain tavalla, jotta niin talvi- kuin paraolympialaiset saadaan kunnialla läpi.

Viranomaiset ilmoittivat viikonloppuna, että koronaviruksen omikronmuunnosta havaittiin nyt ensimmäistä kertaa Kiinassa. Se riehuu kiusallisen lähellä Pekingiä pääkaupungin kupeessa sijaitsevassa 15 miljoonan asukkaan Tianjinissa.

Jo nyt Pekingiin pääsyyn muualta Kiinasta tarvitaan 48 tunnin sisällä tehty koronatesti.

Kuumetta mitataan ostoskeskusten ja julkisten rakennusten edustalla. Jopa lähikauppani ovella kamera mittaa automaattisesti kehoni lämpötilan. Asukkaita on myös kehotettu pysymään Pekingissä olympialaisten ajan, vaikka samaan aikaan vietetään kiinalaisen uudenvuoden loma-aikaa.

Mies ja tyttö kävelyllä pekingiläisellä asuinalueella. Miljoonakaupungissa kasvomaskit ovat tuttu näky. Kuva: Wu Hong / EPA

Olympiakuume ei kaduilla näy. Kiinassa talviurheilu on suhteellisen uutta, eikä hiihtäjäsankareita vielä ole montakaan.

Täällä kisojen ehkä seuratuin urheilija on Yhdysvalloissa amerikkalaiselle isälle ja kiinalaiselle äidille syntynyt Eileen Gu. Mallinakin tunnettu freestylehiihtäjä asuu Kaliforniassa mutta vaihtoi kansalaisuutensa edustaakseen Kiinaa.

Suurvaltojen nokitellessa toisiaan parikymppinen Gu on kotonaan molemmissa kulttuureissa ja arvostaa niitä.

Urheilijoita enemmän pekingiläisiä kiinnostaa kuitenkin koronavirus, jota Kiinan pääkaupungissa ei virallisesti ole.

Lähes kaikki kadulla kulkijat käyttävät kasvomaskia, vaikka ei ole edes pakko. Pekingissä pari apteekkia on jopa menettänyt toimilupansa, koska ne eivät raportoineet kuumelääkettä ostaneesta asiakkaasta viranomaisille.

Nollatoleranssiin vannoutunut Kiina pitää olympialaisten kisakuplaa kansanterveysriskinä muulle Kiinalle. Kansalle on kerrottu jo liki parin vuoden ajan valtion mediassa, kuinka koronavirus leviää holtittomasti itsekkäässä, yksilön oikeuksia korostavassa ja viruksen voimaa aliarvioivassa lännessä.

Ja nyt maailma tulee Kiinaan.

Kansaa on kehotettu pysymään kaukana kuplan kisaväkeä kuljettavista autoista, vaikka sellainen joutuisi onnettomuuteen ja tarvitsisi apua.

Vaikka ulkomailta tuleva kisaväki ei pääsekään kisapaikkojen ulkopuolelle, kuplan valvonta on vaikeaa. Sen sai jopa kirjeenvaihtajanne kokea.

Päädyin joulukuussa olympialaisten kisapaikalla vahingossa kuplan sisään. Minusta tuli heti ongelma.

Olin päässyt katsomaan lumilautailun harjoituskilpailua Pekingin liepeillä Zhangjiakoussa. Heti kun mustiin talvitakkeihin pukeutuneet vartijat huomasivat meidät, he marssittivat meidät tekolumi kengän alla narskuen järjestäjien luo. He eivät pystyneet käsittämään, miten toimittaja oli päässyt kuplaan.

En ollut ylittänyt tai alittanut aitoja enkä nähnyt kieltokylttejä. Kukaan ei pysäyttänyt minua ja kuvaajaani, kun kuvasimme alueella.

Järjestäjät eivät päästäneet meitä palaamaan takaisin kuplan ulkopuolelle. Protestointi ei auttanut.

Meidät suljettiin karanteenihotellihuoneisiin, joista emme saaneet poistua. Itselleni kyseessä oli jo neljäs koronakaranteeni Kiinassa. Nytkin ruoka tuotiin ovelle, ja valkoisiin suojapukuihin pukeutuneet valvojat kävivät tekemässä koronatestejä. Väki oli ystävällistä, mutta kurista ei livetty.

Koin itseni kuitenkin onnekkaaksi. Hotellikaranteeni kesti vain kolme päivää, ei pelättyä kolmea viikkoa. Sen jälkeen sain virua kotikaranteenissa kaksi viikkoa. Ystävien luo oli turha edes yrittää livahtaa: kukaan ei halunnut tavata minua ennen karanteenin loppua. Minusta oli tullut heillekin koronariski.

On helppo ymmärtää kisoihin maailmalta saapuvan väen kylmä hiki maassa, jossa koronasääntöjä noudatetaan pilkuntarkasti. Tämän ovat viime viikkojen uutiset Xi'anin miljoonakaupungin sulkemisesta osoittaneet.

Ei ole lainkaan mahdotonta, että riehakas omikronmuunnos löytäisi tiensä kisakoneeseen ja olympiakuplaan. Tartunnan saaneet ja ehkä jopa altistuneet joutuvat Pekingissä sairaalaan.

Vieläkään ei ole selvää, miten helppoa tartunnan saaneiden on päästä kotimatkalle, jos koronatesti pysyy positiivisena. Järjestäjät ovat luvanneet, että sairaalat ovat hyvät, henkilökunta osaa englantia ja hoidosta keskustellaan kisajoukkueen lääkärin kanssa.

Sairaan tai loukkaantuneen kotiuttamisesta tulee kuitenkin kallis matka. Pekingistä palaava kisaväki ei saa matkustaa kaupallisilla lennoilla, vaan ainoastaan varta vasten matkaan lähetetyillä lentokoneilla.

Pekingissä olevien suurlähetystöjen edustajat eivät välttämättä pääse pulaan joutuneen kisaväen apuun, sillä he joutuvat itse kolmen viikon karanteeniin, jos menevät kisakuplaan.

Kisoja voi kriisiyttää myös kisavalmisteluja synkentänyt kiista ihmisoikeuksista.

Jos poliittisesti valveutunut urheilija päättää alkaa osoittaa mieltään vaikkapa pukemalla päälleen iskulauseita Tiibetin tai Xinjiangin ihmisoikeuksista, hän voi joutua vaikeuksiin Kiinan viranomaisten kanssa.

Siinäkään eivät välttämättä diplomaatit pysty auttamaan.