Hampurilaisketju Hesburgerin myynti kasvoi koronapandemiaa edeltäneelle tasolle – työoloista syntynyt kohu toi uudistuksia

Hesburgerin ravintolamyynti Suomessa oli viime vuonna noin 234 miljoonaa euroa ja nousi vuodesta 2020 kahdeksan prosenttia. Koko ketjun myynti oli noin 360 miljoonaa euroa.

Kuva: Yle/Henrietta Hassinen

Hampurilaisketju Hesburgerin myynti kasvoi vuonna 2021 reippaasti vuodesta 2020.

Hesburgerin ravintolamyynti Suomessa oli viime vuonna noin 234 miljoonaa euroa. Koko ketjun myynti oli noin 360 miljoonaa euroa.

Myynti kasvoi Suomessa vuodesta 2020 kahdeksan prosenttia, joten Hesburgerin myynti toipui koronapandemiaa edeltäneelle tasolle.

Suomen lisäksi Hesburger toimii Virossa, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä, Saksassa, Bulgariassa, Ukrainassa ja Valko-Venäjällä.

Hesburger on lisännyt tilauskanvia ja kertoo, että jo lähes puolet myynnistä tulee muualta kuin perinteiseen tapaan kassalla tehdyistä tilauksista. Hampurilaisyhtiön tiedotteen mukaan tilauskanavien pirstaloituminen ja tilausten mukaan pakkaaminen lisää kiirettä ravintoloissa.

Yle kertoi elokuussa Hesburgerin työntekijöiden kertomista karuista työoloista. Hesburger kertoi jo aikaisemmin tarttuneensa ongelmiin ja nyt tiedotteessaan vakuuttaa jatkavansa uudistustyötä työntekijöiden työolojen parantamiseksi.

– Ravintolatyöhön vaikuttavien konkreettisten uudistusten lisäksi avasimme henkilöstöllemme anonyymin palautekanavan ja perustimme palvelupuhelimen, josta henkilöstömme saa tukea työsuhdeasioissa. Poikkeuksellisen mittavilla rekrytointikampanjoilla olemme pyrkineet helpottamaan edelleen jatkuvaa henkilöstöpulaa, toimitusjohtaja Kari Salmela sanoo tiedotteessa.

Hesburgerin mukaan tänä keväänä Hesburgerin henkilöstölle tehdään ulkopuolisen toimijan toteuttama kyselytutkimus, jolla selvitetään syksyn ja talven aikana tehtyjen toimenpiteiden vaikutusta henkilöstön jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Lue lisää:

Kuuntele 10 minuutin haastattelu, jossa toimittaja Kalle Mäkelä haastattelee Hesburgerin perustajaa.