Fazerin makeistehtaan lähtö lopettaisi vuosikymmeniä kestäneen karkinvalmistuksen Lappeenrannassa – "Kyllä se hiljaiseksi vetää"

Fazer kertoi maanantaina suunnittelevansa uuden makeistehtaan perustamista. Uuteen tehtaaseen siirtyisivät Lappeenrannan ja Vantaan tehtaiden tuotanto. Lappeenrannassa työntekijät miettivät, mistä kaikille löytyy työpaikka.

Fazer valmistaa Lappeenrannassa kaikki sokerimakeisensa, kuten Marianne-karkit, Turkinpippurit ja lukuisat irtokaramellit. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Kunnossapitoasentaja Emil Suikka astelee tiistaina työvuoronsa päätteeksi ulos Fazerin makeistehtaan portista Lappeenrannassa.

Vuorokautta aiemmin työnantaja oli kertonut suunnittelevansa uuden makeistehtaan rakentamista Suomeen. Uusi tehdas korvaisi nykyiset Lappeenrannan ja Vantaan makeistehtaat.

– Tieto uudesta tehtaasta ei tullut yllätyksenä. Kesällä kuului huhuja, että oltaisiin vaihtamassa paikkakuntaa, Suikka sanoo.

Hän ei vielä osaa sanoa, olisiko valmis muuttamaan työn perässä.

– Kun en yhtään tiedä minne.

Pakkaamossa työskentelevän Jella Paloposken mukaan uudesta tehtaasta heräsi Lappeenrannan tehtaalla paljon kysymyksiä.

– Infotilaisuus oli ja se oli siinä. Mihin tehdas tulee ja mihin se mahtuisi, sitä varmaan moni miettii, Paloposki sanoo.

Työsuojeluvaltuutettu Marja-Leena Reponen (vas.) ja pääluottamusmies Marja Värtö keskustelivat Lappeenrannan makeistehtaan mahdollisesta lakkauttamisesta tiistaina työvuoronsa jälkeen. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Lappeenrannan makeistehtaan pääluottamusmies Marja Värtö otti tiedon apein mielin vastaan.

Tehtaalla työskentelee noin 400 ihmistä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta muuttaa työn perässä toiselle paikkakunnalle.

– Lappeenrannan alueella ei ole ole kamalasti elintarvikealan työpaikkoja, Värtö sanoo.

Työntekijöiden työsuojeluvaltuutettu Marja-Leena Reponen pitää tehtaan mahdollista lähtöä isona iskuna.

– Kyllä se hiljaiseksi vetää, Reponen sanoo.

Fazer alkaa neuvotella työntekijöidensä kanssa työpaikan mahdollisesta muutoksesta 17. tammikuuta. Muutos koskettaa koko Suomessa yhteensä 900 työntekijää. Luvussa on mukana Lappeenrannan tehtaan lisäksi Vantaan tehtaan noin 500 työntekijää.

Uuden tehtaan rakentaminen alkaisi vuonna 2023 ja tehdas valmistuisi vuonna 2025. Mutta minne tehdas tulisi, sitä ei tunnu tietävän vielä kukaan.

Karkkiosaamista löytyisi Lappeenrannasta

Fazer etsii uudelle makeistehtaalle paikkaa Etelä-Suomesta. Fazer makeisten toimitusjohtaja Markus Hellström kertoi maanantaina Ylelle, että Lappeenranta on yksi vaihtoehdoista.

– Olemassa olevien tehdaspaikkakuntien lisäksi olemme kartoittaneet muitakin vaihtoehtoja, Hellström sanoi.

Fazer valmistaa Lappeenrannassa muun muassa suosittuja Turkin pippuri -karamelleja. Arkistokuva keväältä 2019. Kuva: Petri Kivimäki / Yle

Vantaan makeistehtaalla Fazer valmistaa suklaata. Muu yhtiön makeistuotanto on Lappeenrannassa, jota Fazer on itse kutsunut myös Suomen karkkipääkaupungiksi.

Työsuojeluvaltuutettu Marja-Leena Reponen toivoo, että Lappeenrannan karkkiosaaminen painaa vaakakupissa yhtiön päättäessa uuden tehtaan paikasta. Hän uskoo, että työntekijöitä uuteen isoon tehtaaseen löytyisi.

– Miksei löytyisi? Onhan tässä Imatra ja muut paikat ympärillä.

Fazerin viestintäjohtajan Liisa Eerolan mukaan useampi kunta on ollut yhteydessä yhtiöön ja tarjonnut sijoituspaikkaa uudelle tehtaalle.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva asiasta vaitonainen.

– Minulla eikä muillakaan kaupungin edustajilla ei ole oikeutta kommentoida asiaa tässä vaiheessa, viestittää Jarva.

Vantaa lähti heti kilpaan uudesta tehtaasta. Kaupunki on lähettänyt Fazerille tarjouksen mahdollisista uusista tehdastonteista.

Kauppakamarin toimitusjohtaja: Etelä-Karjalalla hyvät mahdollisuudet

Fazer päättää tulevan kevään aikana, mihin uusi makeistehdas tulee. Etelä-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Mika Peltonen pitää Lappeenrannan mahdollisuuksia hyvänä.

– Etelä-Karjala on teollisen ekosysteemin maakunta. Meillä on pitkä perinne jalostustoiminnasta ja tuotannollisesta toiminnasta. Se on aikalailla suuri arvo, kun yritys miettii sijaintipaikkapäätöstään, Peltonen pohtii.

Uuden tehtaan sijoittuminen vahvistaisi Etelä-Karjalan alueen vientiteollisuutta. Kansainvälisesti toimivalla yrityksellä on vientiä noin 40 maahan.

– Luonnollisesti välillisiä työpaikkoja syntyisi lisää.

Voisiko Lappeenrannan sijainti suhteellisen idässä olla este?

– Eri toimijat ovat tehneet kovasti töitä, että meillä on vetävät väylät ja meillä on nimenomaan vientiteollisuuteen vetävät väylät. Uskoisin, että tässä suhteessa emme häviä muille Etelä-Suomen paikkakunnille, Peltonen vastaa.

Fazer perustelee uuden makeistehtaan rakentamista Lappeenrannan ja Vantaan nykyisten kiinteistöjen korkealla iällä. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Mahdollista on kuitenkin myös, että makeistehdas lähtee Lappeenrannasta. Työpaikoissa mitattuna se olisi suuri menetys, mikä ei jäisi pelkästään Lappeenrannan tehtaan noin 400 työpaikkaan.

– Tuotannollisessa toiminnassa työpaikat kertaantuvat palvelusektorille ja logistiikkaan eli voi tarkoittaa jopa tuplamäärää työpaikkoja, Peltonen summaa.

Samalla päättyisi vuosikymmeniä kestänyt karkinvalmistusperinne Lappeenrannassa aivan keskustan tuntumassa sijaitsevassa vanhassa tehtaassa, jossa ovat nähneet päivänvalon lukuisat Fazerin merkkituotteet. Niitä ovat muun muassa Marianne-karkit, Vihreät kuulat ja Pantteri-salmiakit.

Chymos aloitti toiminnan nykyisissä tehdastiloissa vuonna 1922. Karkinvalmistuksen yhtiö aloitti 1930-luvulla.

Fazerille makeisten valmistus siirtyi yrityskauppojen myötä vuonna 1993.

Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 12. tammikuuta 2022 kello 23 saakka.