Hyppää sisältöön

Kymsoten puhelinpalvelu keskitetään uuden yrityksen harteille – ensimmäisenä siirtyy hammashoitoloiden puhelinpalvelu

Kymsoten mukaan asiakas- ja puhelinpalvelut keskitetään uudelle toimijalle, jotta hoitoonohjaus ja palvelu olisivat nykyistä sujuvampia. Ensi viikolla Kaikun hoitamien puheluiden määrä Kymenlaaksossa kasvaa.

Kuvassa Kaiku24:n työntekijöitä vastaamassa puheluihin Lappeenrannassa lokakuussa. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Kymsoten puhelinpalvelu siirtyy uuden yrityksen, Kaiku24:n, hoidettavaksi tammikuun aikana.

Kymsoten mukaan asiakas- ja puhelinpalvelut keskitetään uudelle toimijalle, jotta hoitoonohjaus ja palvelu olisi nykyistä sujuvampaa.

Tästä päivästä lähtien Kaiku24 hoitaa hammashoitoloiden ajanvarausta ja asiakaspalvelua. Suun terveydenhuollon palvelunumero muuttuu, ja on sama koko maakunnassa Pyhtäätä lukuunottamatta. Uusi numero on 05 220 2200. Pyhtään hammashoidon ajanvaraus toimii edelleen numerossa 05 220 2203.

Suun terveydenhuollon tekstiviestiperuutus ja kuulovammaisten palvelunumero on jatkossa numerossa 050 902 4019. Oman ajan voi peruuttaa tekstiviestillä ympäri vuorokauden.

Muita asiakkaalle näkyviä muutoksia puhelinpalvelun siirtyminen ei aiheuta.

Toimipisteet Kotkassa ja Kouvolassa

Ensi viikolla Kaikun hoitamien puheluiden määrä Kymenlaaksossa kasvaa.

Ensi viikolla Kaiku24 ryhtyy vastaamaan päivystysapunumeroon sekä esimerkiksi neuvoloiden ja terveysasemien puhelimiin. Päivystysapu toimii numerossa 116117 ja siihen tulee soittaa, jos harkitsee lähtöä päivystykseen.

Kaikulla on toimipisteet Kotkassa ja Kouvolassa. Kummassakin paikassa työskentelee suunnilleen saman verran henkilökuntaa.

Kaiku24 on Kymsoten, Eksoten ja sosiaali- ja terveydenhuollon ICT-palveluita tuottavan 2M-IT:n omistama yhteisyritys.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue lisää: