Sysmässä vesijohtovettä ei saa käyttää – saastunut verkko on nyt kloorattu

Sysmässä kunnan vesijohtoverkoston talousveden desinfiointi on yhä käynnissä ja vesi on käyttökiellossa.

Sysmän kunnan sivuilta löytyvät tarkat ohjeet siitä, missä vettä pitää juoksuttaa ja missä ei saa missään nimessä juoksuttaa vettä. Kuva: Touko Yrttimaa / Yle

Päijät-Hämeessä Sysmän kunnan vesi- ja viemäriverkostoissa havaittiin 6. tammikuuta putkirikko, jonka seurauksena juomaveteen pääsi tautia aiheuttavia mikrobeja.

Vesijohtoverkoston desinfiointi on 12. tammikuuta edennyt suunnitellusti kaikille saastuneille alueille. Seuraava vaihe on kiinteistöjen juoksutus, jotta desinfiointiaine leviää runkoputkesta edelleen kiinteistöihin.

Yksityiskohtaiset ohjeet siitä missä järjestyksessä juoksutus tehdään löytyvät Symän kunnnan nettisivuilta. Verkoston paine ei riitä jos kaikki tekevät juoksutuksen samaan aikaan.

Juoksutuksen ja hanojen sulkemisen jälkeen odotetaan noin vuorokausi, jotta kloori linjastossa ehtii vaikuttamaan ja tuhoamaan taudinaiheuttajat. Tämän jälkeen verkostosta otetaan laboratorionäytteet.

Laboratorionäytteiden tuloksissa kestää toinen vuorokausi. Jos laboratoriotulokset osoittavat, että taudinaiheuttajat on tuhottu, alkaa runkolinjan huuhtelu kloorin poistamiseksi.

Sysmä tiedottaa tarkemmin juoksutuksen jälkeisistä jatkotoimenpiteistä.

Hanavesi on edelleen täydellisesti käyttökiellossa siihen saakka, kunnes desinfiointitoimenpiteet kaikilla verkoston alueilla on tehty loppuun.

Sysmän uimahallin suihkutilat ovat poikkeustilanteen aikana käytettävissä henkilöille, jotka asuvat alueella, jossa vesi on saastunutta. Varsinainen vedenjakelupiste on yhtenäiskoulun huoltorakennuksessa.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Juttua tarkennettu 12.1.2022 klo 11.19 Vesi on kokonaan käyttökiellossa, sitä ei siis voi käyttää edes keittämisen jälkeen.

Juttua päivitetty 12.1.2022 klo 13.02 tiedolla siitä että klooraus on saatu suoritettua koko saastuneen verkoston alueella.