Hyppää sisältöön

Elenia joutuu siirtämään maakaapelitöitä Hämeessä

Maakaapelointitöitä on Hämeessä leikattu tältä vuodelta reippaasti. Hämeessä lähes puolet suunnitelluista kaapelointitöistä on siirretty.

Tänä vuonna tavoitteena oli kaivaa maan alle noin 500 kilometriä sähköverkkoa Hämeessä. Kuva: Ville Kinnunen / Yle

Sähköverkkoyhtiö Elenia on joutunut siirtämään runsaasti Hämeeseen tälle vuodelle suunniteltuja maakaapelointityöitä tuonnemmaksi. Töiden siirtyminen johtuu Energiaviraston valvontamenetelmien muutoksesta.

– Elenian tarkoituksena oli investoida tänä vuonna Hämeen maakaapelitöihin 15 miljoonaa euroa, mutta määrärahoja on supistettu noin seitsemällä miljoonalla, arvioi Elenian varatoimitusjohtaja Jorma Myllymäki.

Sähköverkkoa piti vetää maan alle noin 500 kilometriä, mutta nyt kaapelia vedetään Kanta- ja Päijät-Hämeessä maan alle 300 kilometrin verran.

– Asukkaille tämä merkitsee sitä, että sähkön toimitusvarmuus kehittyy hitaammin kuin olimme toivoneet. Olemme joutuneet jäädyttäneet sellaisia kohteita, joilla on pienempiä asiakasvaikutuksia.

Hämeessä esimerkiksi Padasjoella, Sysmässä ja Tammelassa saattaa ajoittain esiintyä pitkiä sähkökatkoja. Eleniasta muistutetaan, että Energiaviraston muutokset valvontaan uuden sähkömarkkinalain pohjalta eriarvoistavat asiakkaiden palvelun laatua.

Aikaisemmin toimitusvarmuuden päätavoitteet oli asetettu vuoteen 2028, mutta nyt ne ovat siirtyneet vuoteen 2036.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.