Harvinaista herkkua Etelä-Suomessa: yli 18 kilometriä luistelubaanaa – retkiluistelija: "Onhan tämä ihan mieletön juttu!"

Nyt suojakelillä Tuusulanjärven pitkää reittiä höylätään, jolloin railot saadaan umpeen. Kunnon talven ansiosta luistelureittejä on paljon ympäri Suomen.

Harvinaista herkkua Etelä-Suomessa: Tuusulanjärvelläkin luistelubaanaa yli 18 kilometriä
Harvinaista herkkua Etelä-Suomessa: Tuusulanjärvelläkin luistelubaanaa yli 18 kilometriä

Eteläisenkin Suomen järvet ovat tänä talvena jäätyneet kunnolla. Tuusulanjärvelle on saatu nyt aurattua poikkeuksellisen pitkä, edestakaisin kierrettynä yli 18 kilometrin pituinen luistelubaana. Baanalla on leveyttä 15 metriä, ja sen molemmin puolin on vedetty perinteisen tyylin latu.

Nyt kun lämpötila on noussut plussan puolelle, rataa höylätään päivittäin, jolloin sulaneesta pinnasta saadaan täytettä railoihin ja jään pinnasta tulee toivottavasti sileämpi. Pintaan on noussut vettä, mutta huomiseksi on luvattu pakkassäätä uudelleen.

Kuva: Matti Myller / Yle

Luistelubaanaa auraavat ja hiovat Tuusulan kunta ja Järvenpään kaupunki yhdessä. Yhteistyö alkoi jo 1980-luvulla.

Järvenpääläinen Matias Salo viiletti Tuusulanjärven jäällä retkiluistimilla ja -sauvoilla. Kuva: Matti Myller / Yle

– Onhan tämä ihan mieletön juttu! Reitti on todella hienossa kunnossa, ei voi kuin ison kiitoksen sanoa, hehkuttaa järvenpääläinen Matias Salo.

Hän asuu lähellä rantaa ja luisteli 18 kilometrin lenkin vauhdikkaasti retkiluistimilla vapaapäivänään.

Elinaj ja Jere Väkiparta Keravalta viettävät järvellä parisuhdeaikaa, samalla matkamittariin kertyi yli 13 kilometriä luistelua. Kuva: Matti Myller / Yle

Keravalaiset Elina ja Jere Väkiparta olivat viettämässä yhteistä parisuhdeaikaa järvellä, lapset olivat isoäidin hoivissa sekä eskarissa ja koulussa. He luistelivat 13 kilometriä Tuusulasta Järvenpäähän ja takaisin kaunoluistimilla ja hokkareilla.

– Kaksi pientä kaatumista tuli, niin taisi olla samaten sulla, Elina naurahti.

– Jäässä on pieniä railoja, pitää tarkasti mennä, koska kun sinne luistin menee, niin naamallaan olet, Jere jatkoi.

Christa Alhonen Tuusulasta ulkoili jäällä Stella-koiransa kanssa. Kuva: Matti Myller / Yle
Kuva: Matti Myller / Yle

Tuusulalainen Christa Alhonen oli lainannut tyttären kaunoluistimet ja ulkoilutti pientä jackrusselinterrieriään jäällä. Stella-koira ei ollut moksiskaan muista luistelijoista.

– Mahtavaa, että pääsee omista veroeuroistaan nauttimaan ihan jokainen asukas ja vähän ulkopuolisetkin, kunnassa vasta vajaa pari vuotta asunut Christa sanoi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kuva: Matti Myller / Yle
Kuva: Matti Myller / Yle

Upea baana on houkutellut varsinkin viikonloppuisin niin paljon väkeä, että pysäköintipaikkaa etsivät ulkoilijat ovat tukkineet autoillaan hälytysajoneuvojen reittejä. Tuusulan kunnan sivuilta löytyy (siirryt toiseen palveluun) nyt kartta pysäköintipaikoista ja koko reitistä myös ulkopaikkakuntalaisille.

Kuva: Matti Myller / Yle

– Täällä voi myös kävellä, työntää potkukelkkaa, leijahiihtää, nauttia vaikka miten luonnosta, mainostaa Tuusulan liikuntapalvelujen päällikkö Risto Kanerva.

Kuva: Matti Myller / Yle

Tuusulan kunnan karttaan on merkitty myös nuotiopaikat. Huomenna ja sunnuntaina Tuusulan lukion opiskelijat pitävät Fjällbon rannassa kahvilaa kustantaakseen vanhojentanssejaan.

Jään paksuutta mitataan Suomen ympäristökeskukselle kolme kertaa kuukaudessa. Sosiaalisesta mediasta Antti Niemen ja Veli Sipolan löytää @jaahavaintomiehet-nimellä. He kertovat myös muista luontohavainnoistaan. Kuva: Matti Myller / Yle

Antti Niemi ja Veli Sipola mittaavat Tuusulanjärven jään vahvuuden kolme kertaa kuukaudessa Suomen ympäristökeskukselle (siirryt toiseen palveluun). Alkuviikosta teräsjään vahvuus oli keskimäärin 37 senttiä, kolmesta eri mittauspaikasta mitattuna.

– Pelkkää teräsjäätä, ei välissä mitään kerroksia, Antti Niemi vahvisti.

Miehet mittaavat Suomen ympäristökeskukselle lisäksi lumen syvyyden ja tutkivat jään rakenteen.

Kuva: Matti Myller / Yle

– Edesautamme tutkijoita, että he pystyvät havannoimaan esimerkiksi ympäristönmuutosta.

Joinakin talvina Tuusulanjärven jäälle on päässyt mittaamaan vain kerran.

– Silloinkin taisi olla niin, että vain toinen uskalsi mennä jäälle. Minä jäin heittoliinan kanssa kauemmas, pelastautumispuku päällä. Hyvin erilaisia nämä vuodet ovat olleet, Veli Sipola kertoi.

Kuva: Matti Myller / Yle

Tuusulanjärven jään mittausta ja luontoa voi seurata Niemen ja Sipolan tililtä @jaahavaintomiehet Instagramissa ja Facebookissa.

– Joka kerta, kun tänne tulee, tämä ympäristö sykähdyttää. Ei ole huonoa keliä, satoi taivaalta mitä tahansa tai oli kuinka kylmä tahansa, se on pukeutumis- ja asennekysymys, Antti Niemi sanoi.

Kuva: Matti Myller / Yle

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 15.1.2022 kello 23 saakka.