Hyppää sisältöön
Mielipide
Sanat

Joonas Konstigin kolumni: Vastuullinen on siitä monikäyttöinen sana, ettei se tarkoita juuri mitään

Koirat reagoivat taikasanoihin aivan kuten ihmiset. Sanoissa on magiaa, ja kun opit tunnistamaan sanamagian käytön, sinua vedätetään entistä harvemmin, kirjoittaa Konstig. Kolumnin voi myös kuunnella.

Olen tässä koulutellut pientä karvakirsua sitten viime näkemän. Koirathan eivät osaa suomea, mutta ne oppivat taikasanoja. Ihmisten pölinän keskeltä ne oppivat tunnistamaan taikasanat, joilla saadaan herkkupaloja.

”Blaa blaa blaa TÄNNE blaa blaa. Blaa blaa ISTU blää blää TASSU.”

Jossain vaiheessa herkkupalan korvaa yleinen hyvän fiiliksen taikasana HYVÄ POIKA. Sekin tuntuu silti palkkiolta, koska koira on oppinut yhdistämään kehut raksun syömiseen.

Koirat ovatkin oivallisia havainnollistamaan sanamagian periaatteita. Sanamagiaan kannattaa tutustua, sillä me ihmiset toimimme aivan samoin. Tehokas viestintä perustuu pitkälti taikasanojen käytölle.

Ajattelu sinänsä on kamalan raskasta hommaa. Se on verrattavissa kuntosalilla tehtävään jalkakyykkyyn: sama pelokas valmistautuminen kuin musertava levytanko selässä, polvistuminen syvälle aivotyön kuoppaan ja sieltä punkeminen tutisten ylös, toivottavasti jokin älyllinen oivallus puristuneiden hampaiden välissä... Paljon helpompaa on jättää ajattelu pois ja keskittyä sanoihin.

Sanamagian juju on, että sanoilla on hedoninen lataus. Toisin sanoen ne synnyttävät joko myönteisen tai kielteisen fiiliksen. Esimerkiksi sana RAKKAUS on mitä myönteisin, vaikka suomenkielinen, ärähdyksellä alkava ja kovaan klokkaukseen kulminoituva sana on foneettisesti paljon rumempi kuin vaikka love, Liebe tai l’amour... (Ulkomaalaisen korvaan rakkaus ei eroa sanasta rääkkäys.)

Eri ihmisiin vetoavat erilaiset taikasanat. Markkinamiehet tietävät, että toisiin vetoaa Blaa blaa LUONNOLLINEN blaa blaaa UUDISTUVA blaa. Toisiin Blaa blaa TIETEELLINEN blää LÄHDEVIITTEITÄ blöö.

Helsinkiläishippiäisten rahat saa taikasanoilla SMALL BATCH. Avainsanojen kuningas ALE% taas kiskoo kaikilta pankkikortin esiin. Oma suosikkini on yhä Suosikin legendaarinen TURBOTIMANTTISPECIAL, joka sai sukupolveni latomaan kolikoita R-kioskin tiskille Guns & Roses -taskupokkareiden toivossa.

Negatiiviset taikasanat ovat hyvin hyödyllisiä nekin. Näitä mustan magian loitsuja voi syytää toisten päälle ja voittaa näin vastustajat vaikkapa Twitterin älyllisissä debateissa.

Männävuosina raskauttavin taikasana oli NEUVOSTOVASTAINEN, sen esiin manaaminen saattoi tuhota uria. Nykyään tehokkaimmat tulevat myyttisiltä kaukomailta kantaen yhä eksotiikkaa kieliasussaan: Blaa blaa DENIALISTI blub blub blub POPULISMI blaa FOBIA.

Yhdysvaltain edellisen presidentin nimen tiputtaminen taas on jo niin voimakas posauspommi, ettei sitä tohdi riehaantumisen pelossa mainitakaan.

Jos käytös on vastuullista, se on maagisesti hyvää, oli kyseessä sitten niinkin erilaiset asiat kuin metrossa istuminen, kotona istuminen, kauratahnan syöminen tai Pfizerin tukeminen.

Menneen vuoden 2021 arkkimaagi oli taikasana VASTUULLINEN. Se pohjaa sanaan vastuu, joka on fiilikseltään vähän raskas ja ikävä, mutta adjektiiviksi muutettuna siitä tulee varsinainen ananasakäämä.

Vastuullinen on siitä hyvä taikasana, ettei se yksinään tarkoita juuri mitään. Se voi siis tarkoittaa mitä vain. Jos käytös on vastuullista, se on maagisesti hyvää, oli kyseessä sitten niinkin erilaiset asiat kuin metrossa istuminen, kotona istuminen, kauratahnan syöminen tai Pfizerin tukeminen.

Vastuullisuuden piiriä voisikin tänä vuonna laajentaa entisestään. Politiikassa voisi yhtä hyvin olla puheenaiheina vaikka vastuullinen talouspolitiikka, vastuullinen maahanmuutto, vastuullinen päivähoito ja vastuullinen soteuudistus.

En edes tiedä mitä kaikkea nämä sanaparit voisivat tarkoittaa, ja siinä onkin vastuullisen voima. VASTUULLINEN VAIKUTTAJA olisi hyvä vaalislogani puolueesta riippumatta. Siihen kiva valokuva ja äänivyöryä odottamaan.

Taikasanojen ongelma vain on, että niitä ei tulisi hokea jatkuvasti. Ne kuluvat käytössä.

Koira käy kuuroksi, jos TÄNNE ei enää tarkoitakaan raksua tai edes kehua. Samoin ihmisetkin väsyvät taikasanoihin, kun ne eivät enää tuokaan hyvän fiiliksen palkkiota. Silloin alamme etsiä uusia loitsuja.

Itse sitä ei tarvitse tehdä, koska uusien simsalabimien lanseeraamista varten on olemassa kokonainen ammattikunta. Ihmiset lukevat lehtiä oppiakseen, mitä sanoja nyt pitää puheeseen sirotella käydäkseen aikaansa seuraavasta kansalaisesta. Muuhan olisi jo suorastaan epävastuullista.

Joonas Konstig

Kirjoittaja on espoolainen kirjailija, jonka koira muuten on ihana borderterrieri.

Kolumnista voi keskustella 18.1. klo 23.00 saakka.