Euroopassa lennetään tuhansia "haamulentoja" tyhjillä koneilla talvella – EU-komissio: Haitallista ympäristölle ja taloudelle

Useat eurooppalaiset lentoyhtiöt lentävät talvella tyhjillä koneilla, jotta ne säilyttäisivät niille elintärkeät nousu- ja laskuajat Euroopan ruuhkaisimmilla kentillä.

Satoja Lufthansan koneita on ollut varastoituna eri puolilla Eurooppaa. Yhtiö aikoo lentää osalla koneista matkustajista tyhjiä lentoja talvikaudella. Kuva: Oliver Lang / EPA

EU ja Lufthansa ovat ajautuneet kiistaan lentoyhtiöille elintärkeiden nousu- ja laskeutumisaikojen säilyttämisestä. Lufthansan toimitusjohtaja Carsten Spohr kertoi Frankfurter Allgemeine Sonntagszeitungin haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että yhtiö aikoo lentää tänä talvena 18 000 tyhjää lentoa ilman matkustajia.

Samaan konserniin kuuluva Brussels Airlines puolestaan lentää 3 000 haamulentoa.

Spohrin mukaan Lufthansa haluaa varmistaa, että yhtiö säilyttää elintärkeän slotit, eli nousu- ja laskeutumisajat ruuhkaisilla Euroopan kentillä myös koronapandemian jälkeen.

Lufthansan toimitusjohtaja Carsten Spohr sanoo yhtiön karsivan talvikaudella 33 000 lentoa koronaan liittyvien matkustusrajoitusten vuoksi. Kuva: SASCHA STEINBACH/EPA

Koronapandemia on vähentänyt rajusti lentoliikennettä Euroopassa, ja EU luopui pandemian alkaessa slot-säännöstä, joka velvoitti lentoyhtiöitä käyttämään 80 prosenttia niille myönnetyistä nousu- ja laskeutumisajoista. Liikenteen palautuessa vaatimus nostettiin talvikaudeksi 50 prosenttiin ja kesäkaudella 64 prosenttia sloteista on käytettävä (siirryt toiseen palveluun).

Mikäli slotteja ei käytetä, ne voidaan siirtää toiselle yhtiölle. Se olisi tuhoisaa liiketoiminnalle, kun matkustaminen koronapandemian jälkeen alkaa uudelleen elpyä.

EU-komissio: Haamulennot lisäävät päästöjä ja ovat tarpeettomia

Euroopan komissio julisti torstaina, että "tyhjät lennot ovat haitallisia ympäristölle ja taloudelle".

Euroopan komission tiedottaja Stefan De Keersmaecker sanoi, etteivät EU:n säännöt velvoita lentoyhtiöitä lentämään. Yhtiöt voivat hakea poikkeusta, jos ne eivät voi liikennöidä reitillä perustellusta syystä.

Euroopan suurin lentoyhtiö Ryanair arvostelee Lufthansaa (siirryt toiseen palveluun) väärien väitteiden levittämisestä. Ryanairin konsernijohtaja Michael O'Leary sanoi saksalaisyhtiön suojelevan slotteja halpalentoyhtiöiltä ja vaati Lufthansaa myymään vapaina olevia paikkoja edullisesti ja samalla palkitsemaan kuluttajia, jotka ovat tukeneet yhtiön toimintaa 12 miljardin euron valtionapuina pandemian aikana.

O'Learyn mukaan haamulennot estävät kilpailua suurilla kentillä, kuten Frankfurtissa, Brysselissä ja Wienissä.

Ryanairin konsernijohtaja Michael O'Leary sanoo Lufthansan estävän halpalentoyhtiöiden tulon useille kentille Euroopassa, koska yhtiö ei luovu tarpeettomista sloteista. Kuva: AOP

Juuri halpalentoyhtiöt ovat vaatineet pääsyä useammille pääkentille Euroopassa, joihin ne eivät voi lentää puuttuvien slottien takia.

Lentoliikenne elpyy kesällä Euroopassa

Euroopan lennonvarmistusjärjestön Eurocontrollin ennusteen mukaan kesäkaudella lennetään jo 89 prosenttia lennoista, joita yhtiöillä oli ennen pandemiaa.

Järjestön mukaan omikron-koronavirusmuunnos on hiljentänyt tähän mennessä odotettua vähemmän Euroopan sisäistä lentoliikennettä. Tällä viikolla Euroopassa on lennetty keskimäärin 72 prosenttia, ja Suomessa noin 66 prosenttia lennoista verrattuna vuoteen 2019.

Lentoyhtiöiden pitäisi siis pystyä säilyttämään niille myönnetyt slotit.

Finnair: Emme lennä haamulentoja

Finnair ilmoitti karsivansa ennakoivasti helmikuussa noin 20 prosenttia suunnitelluista lennoista omikron-koronavirusmuunnoksen ja flunssakauden aiheuttamien sairauspoissaolojen takia.

Yhtiölle suuri tappio olisi slottien menettäminen Amsterdamin, Lontoon Heathrow'n, Frankfurtin ja Pariisin kaltaisilta kentiltä, joiden kautta yhtiö saa runsaasti kauttakulkumatkustajia ja myös rahtia kaukolennoille.

Yhtiön mukaan liikenteen supistuksista huolimatta se ei kuitenkaan tule lentämään haamulentoja.

– Lentämisemme pohjautuu kysyntään ja kannattavuuteen. Useilla kriittisillä lentoasemilla asiakaskysyntä on tukenut lentojen operoimista, eli asiakkaat ovat käyttäneet näitä reittejä myös pandemian aikana, sanoo Finnairin viestintäpäällikkö Kaisa Tikkanen.

Tikkanen muistuttaa, että yhtiöllä on kapearunkolaivastossa myös pienempiä konekokoja, mikä mahdollistaa useiden slottien operoinnin myös pienemmällä kysynnällä. Lisäksi lentorahdin korkea hinta pitää koneita ilmassa.

– Erityisesti kaukoliikenteessä korkea rahtikysyntä tukee joidenkin reittien lentämistä, vaikka matkustajamäärät olisivat pienempiä.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 16.1. kello 23:een saakka.